Minna ja pyörä

Minna ja pyörä

1.9.2014

Latoajossa

Latoajossa

Tasan viikko on kulunut siitä, kun ajoin Ransun kotipihalle. Turun satamasta en siis suunnannut suoraan kotiin, vaan kuten jo aiemmin viimeisessä varsinaisessa reissublogissa kirjoitin, päätin matkani ”virallisen osuuden” Kurikkaan. Latoajo- kokoontumisajoon. Perjantaina 22.8. Kurikassa ralliportilla pysäytin kellon ja tulos oli: 27.640km / 87vrk 17h. Siinä siis lukema, joka lienee epävirallinen naisten maailmanennätys. Kurikastakaan en malttanut vielä ajaa kotiin vaan kävin pikavisiitillä poikani Mikaelin luona Limingan taidekoulussa. Kaikkiaan matkaa maailman ympäri kotoa kotiin tuli 28.585km.

Sienestäminen helpottaa kotiinpaluuta.

Sienestäminen helpottaa kotiinpaluuta.

Ensimmäinen viikko kotona on mennyt hyvin pitkälle etukäteisarvausten mukaisesti. Sienimetsässä ja omassa puutarhassa on tullut vietettyä aikaa, kuten myös läheisten kanssa. Metriäkään en ole Ransulla ajanut sen jälkeen, kun kotiin pääsin :). Jonkin verran olen lomasta huolimatta ”sortunut” työntekoon. Kaikenlainen arkipuuhastelu on täyttänyt päivät, esim. pesukone hajosi tervetuliaislahjaksi, todettiin korjauskelvottomaksi ja kiikutin sen kaupungin varikolle kodinkoneiden keräyspisteeseen. Sellaista kaikkea…

Kovasti on kysytty ”miltä nyt tuntuu”? Kunpa osaisinkin siihen vastata. Olen edelleenkin todella hämilläni mutta veikkaan, että kunhan talvi koittaa ja etäisyys itse suoritukseen kasvaa, olen paremmin jyvällä todellisista tuntemuksista ja ajatuksista matkan suhteen. Ehkäpä talven MP-messuilla osaan jo kertoa enemmän. Päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä on joka tapauksessa hämmennys. Miten on mahdollista ajaa maailman ympäri ilman ainuttakaan TODELLISTA vastoinkäymistä! Ei ensimmäistäkään rengasrikkoa, kertaakaan ei bensa loppunut, ei ainuttakaan vihamielistä ihmistä, ei luonnonolosuhteiden aiheuttamia vastoinkäymisiä jne. jne. Näin jälkeenpäin ajateltuna esim. kuulustelut Venäjällä ajettuani kielletylle alueelle, passin hukkuminen Vancouverin lentokentällä tai kaatumiset Kazakstanin tullissa ja Ulaanbatorin keskustassa tuntuvat lähinnä joltakin, mitä voin hymyssä suin muistella. Selvisinhän kaikista noista ilman jälkiseuraamuksia! Pienen hatunnoston teen myös itselleni: kertaakaan en hermostunut yksin liikkeellä ollessani. Viranomaisten kanssa oli helppo toimia, kun ei kiirehtinyt, hätäillyt tai hermostunut.

Viimeinen siivu edessä.

Viimeinen siivu edessä.

Paljon minä näin, koin ja opin. Kokemuksieni arvioiminen ”top 10” tyyliin tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta. Muutamaan sanaan jos kuitenkin yritän sen tiivistää, niin ”ihmiset, luonto, kulttuurierot ja ajaminen”. Matkalle lähdin myös löytääkseni vastauksia siihen, mikä ihmisluonnossa todella on tärkeintä. Mitään järisyttävän uutta en kuitenkaan löytänyt, vaan entisestään voimistui aiemmin elämässä opittu: empaattisuus ja positiivinen asenne – ne pitävät sisällään kaiken muun tärkeän ja niiden avulla kaikkien elämä vaan on niin paljon antoisampaa.

Edelleenkään en pidä itseäni mitenkään kovin taitavana kuljettajana. Siitä huolimatta, että ajokilometrejä on ikään nähden todennäköisesti enemmän kuin suurimmalla osalla matkamotoristeja – nyt jo yli puoli miljoonaa – sekä lukuisa määrä epävirallisia ennätyksiä tehtynä. Hitaissa nopeuksissa ja ahtaissa paikoissa painavan pyörän käsittely vaan on jotakin, joka vaatisi joko jonkinlaista luonnonlahjakkuutta, hirmuisesti tekniikkaharjoittelua tai ainakin – PIDEMMÄT RAAJAT!

Tässä vielä matkaan liittyviä faktoja mm. reitin ja budjetin osalta:

R eitti / Route:

Riihimäki (Suomi / Finland) – Novgorod (Venäjä /Russia) – Tver – Sergiev Posad – Diveevo – Penza – Uralsk (Kazakstan) – Khromtau – Kostanay – Shushinsk – Omsk (Venäjä) – Novosibirsk – Mariisk – Kansk – Tulun – Kultuk – Babushkin – Sukhbaatar (Mongolia) – Ulaanbaatar – Sukhbaatar – Ulan Ude (Venäjä / Russia) – Khadukta – Chita – Sbega – Magdagachi – Novobureyski – Habarovsk – Spassk Dalniy – Vladivostok

LAUTTA / ferry: Vladivostok / Venäjä – DongHae / Etelä – Korea ( South Korea)

DongHae (E- Korea / South-Korea)) – Gyeongpo Beach – Muyngyeng – Seoul

LENTO / flight: Seoul (E-Korea / South-Korea) – Vancouver (Kanada)

Vancouver (Kanada) – Naramata – Golden – Emerson Bridge Park – Regina – Rivers – Winnipeg – Thunder Bay – Sault Snt Marie – Pickering – East Syracuse (USA) – Gardner – Hampton – St. Stephen (Kanada) – Truro

LAUTTA / ferry: North Sydney (Nova Scotia) – Argentia (Newfoundland)

Argentia – Butter Pot provincial park – Terra Nova national park – Norris Point / Gros Morne national park – Port aux Bascues

LAUTTA / ferry: Port aux Bascues (Newfoundland) – North Sydney (Nova Scotia)

North Sydney – Perth-Andover – Montmagny – Montreal

LENTO / flight: Montreal (Kanada) – Lissabon (Portugal)

Lissabon (Portugal) – Siete Iglesias de Trabancos (Espanja) – Zaragoza – Andorra la Vella (Andorra) – Connaux (Ranska / France)) – Le Sentier (Sveitsi / Switzerland) – Karlsruhe (Saksa / Germany) – Berlin

LAUTTA / ferry: Rostock (Saksa) – Gedser (Tanska / Denmark)

Gedser (Tanska / Denmark) – Kööpenhamina

LAUTTA / ferry: Helsingor (Tanska / Denmark) – Helsingborg (Ruotsi / Sweden)

Helsingborg (Ruotsi / Sweden) – Tibro – Tukholma

LAUTTA / ferry: Tukholma (Ruotsi) – Turku (Suomi / Finland)

Turku (Suomi) – Kurikka / Latoajo

KUSTANNUKSET toteutuneet (suluissa budjetoitu) / costs :

a) polttoaine / fuel  1358,08€ (1500)
b) majoitus / accomodation  1032,72€ (1500)
c) ruoka / food  372,27€  (1500)
d) lennot pyörä + kuski (sis. tulli- ja terminaalimaksut sekä agenttipalkkiot) / flights motorcycle & rider (incl. customs- and terminalpayments and agents commissions)  4805,73€ (4500)
e) laivamatkat (sis. tulli- ja satamamaksut sekä agenttipalkkion) / shipping   1069,01€ (500)
f) muut menot, esim. vakuutukset EU:n ulkopuolella, pyörän huollot ja renkaidenvaihto, tuliaiset + postikortit ja -merkit, tietullit, parkkimaksut, uusi kamera (vanha luopui leikistä Newfoundlandissa…) jne. / other costs like insurances outside EU, motorcycles service + new tyres, postcards and -stamps, roadtolls, parking and the new camera (old one got broken in Newfoundland)  1214,17€ (1000)

=========================
yht. 9851,88€ (10.500)

HUOMIOITAVAA:
–    Ruokaan ei paljon rahaa mennyt, koska en yksin ollessani käynyt ravintoloissa, trangia lauloi ja minulle tarjottiin usein ruoka home hospitality majapaikoissani, joita oli yhteensä 21 (30 yötä) Tämä selittää myös majoituskustannusten pienuuden. Pääasiassa majoituin gastinitsoissa, hostelleissa, teltassa ja motelleissa. Vain muutaman kerran oikeassa hotellissa.
–    Laivamatkabudjetti kasvoi ylimääräisen Newfoudlandin keikan vuoksi sekä siksi, että Vladivostokin agenttini oli unohtanut kertoa kaikennäköisistä satama- yms. kuluista… Väli Vladivostok – DongHae tuli todella lopulta maksamaan hulppeat 755,80€. Kohtuuarvokasta, kun ottaa huomioon, että matka ei ole paljoa pidempi kuin Helsinki – Tukholma väli!

Lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka kannustivat ja auttoivat minua ennen matkan alkua, matkan aikana ja sen päätyttyä. Lisäksi SUPERKIITOKSET kaikille majoittajilleni. Teidän ansiostanne säästin toki rahaa mutta mikä paljon tärkeämpää: sain tutustua uusiin ihmisiin, tapoihin ja kulttuureihin!

Majoittajat / accomodations:
– Vaalimaa / Suomi: Kira Oivo + perhe
– Novgorod / Venäjä: Dima x 2 + perheet, sekä Helena Jokinen, yhteyshenkilö Suomessa
– Tver: äiti Juliana
– Khromtau / Kazakstan: Polina Meka + Valodja
– Kostanay / Kazakstan: Steppe Riders
– Shushinsk / Kazakstan: Evgeni & Tatiana, sekä Sami Viljanen, yhteyshenkilö Suomessa
– Omsk / Venäjä: Nina + perhe, sekä Sergei Lukin, yhteyshenkilö Suomessa
– Novosibirsk / Venäjä: Galina Ermolina, sekä Heidi Rautionmaa, yhteyhenkilö Suomessa
– Vladivostok / Venäjä: Galina Alexeeva + Olga x 2, kanttori Tatiana + isä Artem + koko Kazanskayan seurakunta
– Etelä-Korea: Myungsil Kim sekä Globe Riders, mm. Mr Lee x 2, Mr Anh sekä ”Hippie Coffee”
– Naramata / Kanada: United Church of Canada, Jim, Natalie & Janet, sekä Jooa Sotejeff-Wilson,
yhteyshenkilö Suomessa
– Calgary / Kanada: Glen Kinner, sekä kummitätini Tanja Kumpuniemi yhteyshenkilö Suomessa
– Rivers / Kanada: Tracy + perhe
– Winnipeg / Kanada: Loraine & Nancy, sekä Jooa
– Thunder Bay / Kanada: Susan Mattinson, sekä yhteyshenkilö Kanadassa Wendy Donaldsson
– Pickering / Kanada: Jenn & Dave Baksh, sekä Jooa
– Gardner / USA: Johanna Harjumäki + perhe, sekä Mauri Harjumäki, yhteyshenkilö Suomessa
– Perth-Andover / Kanada: Mieke & Kip Demmings
– Montreal / Kanada: Robert Botros + perhe, Jill Piebiak
-Le Sentier / Sveitsi: Paula Linnaluoto – Jaakkola & Paavo Jaakkola
-Karlsruhe / Saksa: Leena Pajo, sekä yhteyshenkilöt Suomessa Leena ja Jefim Brodkin
– – -Berlin / Saksa: Eeva Torttila-
– -Kööpenhamina / Tanska: Erna & Tito Gronow + perhe
– Tibro / Ruotsi: Tore Andersson & Pirjo Linnaluoto

LISÄKSI / also:
–    Perhe, ystävät ja sukulaiset, erityisesti kummitätini Tanja Kumpuniemi ja puolisonsa Juha Kumpuniemi sekä mieheni Olli Alho / family, friends and relatives
–    Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla, erityisesti Eppu ja Pasi
–    Touring Finlandia moottorikerho, erityisesti Ari ja Timo
–    Helsingin ortodoksinen seurakunta, erityisesti Milja
–    Järvenpään ortodoksisen kirkon väki + KIRKKOKUORO, erityisesti Simo ja Petteri
–    Klaukkalan ortodoksisen kirkon väki (P. Nektarios on nyt kulkenut mukanani maailman ympäri!)
–    Bike-lehti
–    Aamuposti-lehti
–    Bonavivo- sivusto
–    Kanadan Sanomat
–    Mp-kouluttaja Jyri Tengman
–    ”iskarimestari” Topi Toivonoja
–    Janne Jusula, joka suunnitteli logoni
–    Mainostaito, joka teki logosta tarrat
–    Wendy Choi, ihana E-Korean agenttini

Koska blogikirjoitusten lisäksi päiväkirjamateriaalia on yhteensä 110 sivua ja kuvia on tuhansia, elän toivossa, että saisin mahdollisimman pian aikaiseksi matkastani suuremman kirjallisen tuotoksen. Joka tapauksessa on ollut ilo ja kunnia jakaa tämä elämää suurempi kokemus blokirjoitusteni lukijakunnan kanssa.

”Kohti ääretöntä – ja sen yli! Minä tein sen!”
Prätkähiiri Minna vaikenee…

And now a short version in English:

It´s been a week since I arrived at home. I stopped the clock in a motorcyclemeeting in Kurikka, Finland and the result was: 27.640km / 87 days 17 hours. After that I didn´t come straight home but payed a visit too see my son in Liminka artschool, near Oulu. That made the final milage 28.585km.

During the first week at home I´ve spend my time in my garden and in the forests picking mushrooms. I haven´t riden at all since I came home! My washing machine broke, which was not a very nice welcoming present… 🙂

A lot of people have asked me how do I feel now after accomplishing what I did. It´s really difficult to answer. I´m still really confused but maybe I´ll know the answer in couple of months! Anyway what I can say now, is that it´s really amazing how I didn´t face any REAL problems on my tour. The little ones, like loosing my passport on the Vancouver airport (got it back!) or falling in the boarderline between Russia and Kazakhstan and in the very city centre of Ulaanbaatar, Mongolia, were only something to remember afterwords – with a smile, since I had no consequences from them!

I saw, experienced and learned so much! It´s difficult to choose the ”top 10” but mostly they were connected with ”people, nature, cultural differances and riding”. After the tour I still think that two most important things in humannature are empathy and positive attitude – they include everything else!

I still don´t consider myself as a very good rider – even though all those more than half a million kilometres I´ve been riding so far. To be a really good rider one would need a lot of natural talent, a lot of hard practise or at least LONGER LEGS AND ARMS :)!

I saved a lot of costs, since I didn´t eat in restaurants and I got all these wonderful home hospitality places, all together 34 nights! Thank you ones again to all you who gave me a place to stay!

I´ve been writing a diary, 110 pages and then of course my blog and taking thousands of pictures. So who knows, maybe there´s enough material to publish a book – also in English!

”Towards infinity and crossing it – I made it!”
Bikermouse Minna

26 elo 2014

SVEITSI – SAKSA – TANSKA – RUOTSI – KOTI ODOTTAA!

Author: vlada | Filed under: Yleinen

21.8.2014 Tibro, Ruotsi

En oikein osaa sanoin kuvailla, miltä tuntuu, kun tienviitassa lukee ”Stockholm 538”. Kotiinpaluun konkretisoituminen alkoi kuitenkin viimeistään tuosta hetkestä, kun ajoin ulos Tanskan Helsingörin ja Ruotsin Helsinborgin väliseltä lautalta. Viimeisten kolmen kuukauden aikana matkanteosta on tullut olotila, josta luopuminen jännittää lähes yhtä paljon kuin matkaan lähteminen. Norjalaisen Alexander Gammen  ajatus siitä, että tällaiset matkat eivät niinkään ole seikkailu vaan olotila, on kohdallani todellisuutta mitä suurimmassa määrin.

Ranskasta lähdettyäni vierailin serkkuni Paulan luona aivan Jura-vuorten läheisyydessä Le Sentierissä Sveitsissä. Tie vuoristossa on ajoittain hyvinkin kapea ja mutkittelee vuorten seinämiä pitkin. Suoraa pudotusta alaspäin oli riittävästi, jotta korkeanpaikankammoista kuskia alkoi hieman heikottamaan. Etenkin, kun tien reunoilta ei kaiteita löydy!

Milkakuu Sveitsistä

Milkakuu Sveitsistä

Le Sentierin kaupunki sijaitsee vain kivenheiton päässä Ranskan rajasta ja alue on täysin ranskankielinen. Paula ja Paavo ovat molemmat koulutukseltaan kelloseppiä ja siksi muutto Sveitsiin on aikanaan ollut hyvin luonnollinen vaihtoehto. Viileästä ja sateisesta ilmasta huolimatta kauniit sveitsiläiset maalaismaisemat metsineen ja vuoristoineen saivat jälleen kerran vilpittömän ihailuni. Pysähtelin myös useampaan kertaan ottamaan kuvia kello kaulassa kulkevista lehmistä, jotka tulivat tervehtimään niistä kiinnostunutta motoristia. Sveitsiläisistä lehmistä tulee aina mieleeni Hellevi Salmisen (nyk. Matihalti) Topelius-palkinnon saanut kirja ”Pikku sammakkoprinssi”, missä päähenkilön Kaaro-pojan mielikuvitusystävänä on Milkakuu- niminen Alppien asukas. Suosittelen muuten ks. kirjaa kenen tahansa lukemistoon!

Sveitsistä matkani jatkui Ranskan kautta Saksan puolelle Karlsruheen. En tiedä oliko silmissäni vikaa mutta minkäänlaista merkkiä valtakunnan rajan ylityksestä en huomannut! Yleensähän, vaikka siirrytäänkin EU-maasta toiseen, on rajalla sentään kyltti kertomassa asiasta. Karlsruhessa minut otti vastaan Leena Pajo, Järvenpään kirkon kautta löytynyt ystävän ystävä. Alunperin minun piti mennä Leenan kesäasunnolle Le Lavandouhun, Etelä-Ranskaan mutta joidenkin käytännön järjestelyiden vuoksi päädyinkin hänen varsinaiseen kotiinsa. Leenalle superkiitokset entuudesta tuntemattoman matkailijan majoittamisesta!

Autobanh JÄLLEEN tukossa!

Autobanh JÄLLEEN tukossa!

Saksan autobahn osoitti jälleen kerran lievän toimimattomuutensa. Jos vertaan muiden maiden moottoritiejärjestelmään, tuntuu, että jostain syystä Saksassa moottoritie ruuhkautuu alinomaa. Toki on ymmärrettävää, että tässä yli 80 miljoonan asukkaan maassa myös ajoneuvoja on valtavasti. Siihen kun vielä lisätään muista maista tuleva liikenne (muutaman minuutin aikana moottoritiellä pystyy havaitsemaan helposti ajoneuvoja vähintään kymmenestä maasta) ja se, että moottoritiemaksuja ei ole kuin raskaalle liikenteelle, on lopputulemana jonottaminen. Vesisateessa, 15 asteen lämpötilassa ei mitään suurinta herkkua, joten kuten usein aikaisemmillakin reissuilla, jouduin turvautumaan ”hätä keinot keksii” konseptiin…

Berliinissä Brandenburgin portilla

Berliinissä Brandenburgin portilla

Viikonlopun vietin ystäväni Eevan luona Berliinissä. Ensikertalaiselle tuli sopiva annos kaupungin historiaa pakollisine vierailuineen mm. Berliinin muurilla, Brandenburgin portilla ja Berliinin tuomiokirkossa. Mainittakoon myös lukuisat upeat katutaiteilijat! Kaupungin liikennettä pidän varsin toimivana ja sujuvana. Vaikka Eeva asuukin aivan kaupungin ytimessä, olin maanantaina poislähtiessä ulos kaupungista alle puolessa tunnissa! Viikonlopun ohjelmaamme kuului myös innokkaina yleiurheilufaneina tietenkin EM-kisojen seuraamista ja ilo oli ylimmillään kahden keihäsmitalin varmistuttua. Molemmat myös rakastamme suunnattomasti irlantilaista kansanmusiikkia ja Eeva olikin löytänyt meille lauantai-illaksi varsinaisen herkkupalan: noin 20 minuutin kävelymatkan päässä Eevalta, pienellä sivukadulla sijaitsevassa Blarneys-pubissa neljän hengen bändin voimin esitetty aito irkkumusa oli loistava kruunu muutenkin onnistuneelle päivälle.

Höyryalus Trafik

Höyryalus Trafik

Berliinistä matka jatkui Rostockin ja Gedserin välisellä lautalla Tanskan puolelle ja Kööpenhaminaan. Päivän aikan hurjaksi yltynyt tuuli meinasi tosissaan tehdä kiusaa etenkin, kun viimeiseen asti joutui odottamaan, lähteekö laiva liikkeelle kovan merenkäynnin vuoksi. Ylitse kuitenkin pääsin ja tapasin lautalla ensimmäistä kertaa matkallani toisen Ransu-kuskin. Saksalainen Michael oli edellisenä päivänä lähtenyt liikkeelle kotoaan Münchenin lähistöltä tarkoituksenaan jättää pyörä parkkiin Keski-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa ja vaihtaa reppu selkään ja lähteä vuoristoon patikoimaan. Vaihdoimme ajatuksia Transalpista kulkupelinä, eikä kummaltakaan löytynyt mitään moitittavaa.

Kööpenhaminan majapaikkani tuli itselleni aikamoisena yllätyksenä. Olin ennen matkaa saanut viestiä seurakunnan kautta Erna Gronowilta, että voin tarvittaessa majoittua heidän luonaan. Kun sitten navigaattori ohjasi minut aivan kaupungin keskustaan ja näin talon talon seinässä liehuvan Suomen lipun, minulle vihdoin valkeni – Suomen suurlähestystö! Ernan mies Tito, kun työskentelee lähestystössä

Toinenkin Ransu-kuski Michael matkalla Ruotsiin vaeltamaan.

Toinenkin Ransu-kuski Michael matkalla Ruotsiin vaeltamaan.

ministerineuvoksena. Monille Helsingin seurakuntalaisille heidän vanhin poikansa Eugen on tuttu Uspenskin katedraalin vahtimestarin sijaisena. Ernan kanssa kiersimme tiistaina hieman keskustan nähtävyyksiä, mm. kuningattaren ja kruununprinssin linnat sijaisevat aivan lähestystön vieressä. Onnekseni satuimme näkemään myös kerran päivässä tapahtuvan vahdinvaihdon soittokuntineen. Edellisestä vierailustani kaupungissa oli ehtinyt vierähtää jo 24 vuotta, joten olo oli varsin ensikertalainen. Köpiksessä näin muuten mieleenpainuvimman katutaiteilijaparivaljakon. En voi mitenkään käsittää, miten on mahdollista istua jalat ristissä ilmassa vain käsi alapuolella olevan kaverin pitämään kepin päähän nojaten!

Ihme-temppu Köpiksessä!

Ihme-temppu Köpiksessä!

Köpiksestä ajoin kaunista, Ernan suosittelemaa rantatietä Helsingöriin. Komeat jugend-talot reunustavat kadun varsia Itämeren tyrskytessä toisella puolen. Vaikka eteneminen on alhaisista nopeusrajoituksista johtuen hitaanpuoleista, suosittelen tuota 43km:n tieosuutta vaihtelun vuoksi, mikäli matkaa läpi Tanskan. Perille Pirjo-tätini ja hänen miesystävänsä Turen luo todella idylliseen Tibron pikkukaupunkiin Vättern-järven pohjoispuolella saavuin iltakahdeksalta. Mitä pohjoisemmaksi olen päässyt, sitä koleammaksi ja sateisemmaksi ilma on käynyt. Huulet sinisinä olin varsin tyytyväinen päästyäni perille ennen pimeää.

Tibron lepopäivän vietimme pitkälti läheisessä Hjon kaupungissa Vätternin rannalla. Turella kun on kaupungin todella idyllisessä satamassa purjevene. Vierailimme myös höyrylaiva Trafikissa, missä jo eläkkeellä oleva entinen volvolainenTure vastaa konehuoneesta. Hjon retken päätti kahvittelu Turen siskon ja hänen perheensä luona. Perhe on päätynyt kahden maan ja kahden kodin malliin. Toinen koti sijaitsee Ranskassa. Ja toinen siis Ruotsissa.

Nyt on enää edessä viimeinen osuus Tukholmaan, sieltä lautalla Turkuun ja huomisaamuna Kurikkaan Latoajoon, missä kello seisahtuu ja katson lopullisen lukeman siihen, KUINKA KAUAN KESTÄÄ AJAA YKSIN MAAILMAN YMPÄRI!

Jännittynein mielin, kotiinpalua odottaen
Prätkähiiri Minna

12 elo 2014

PORTUGAL – ESPANJA – ANDORRA – RANSKA

Author: vlada | Filed under: Yleinen

12.8.2014 Connaux, Ranska

Vähiin käy ennen kuin loppuu! Tuntuu lähes absurdilta ajatella, että takana on jo lähes 25.000 km:a ja lähes koko pohjoinen pallonpuolisko. Yhtä hullunkuriselta tuntuu, että vain viikko sitten ihmettelin Montrealissa, toisella puolella maailmaa suurkaupungin elämää ja nyt olen pienessä Connauxin kylässä Lyonin eteläpuolella keskellä kauneinta viininviljelysaluetta!

Montrealin Notre Damen katedraali

Montrealin Notre Damen katedraali

Montrealissa ennen lentoani Lissaboniin, kävin vielä kiertelemässä Old Montrealia. Kapeat kujat ja arkkitehtuuri muistuttivat ranskalaista tyyliä ja joidenkin parvekkeiden kaiteilla todellakin heilui Ranskan lippu! Mahtava Notre Damen katedraali oli näkemisen arvoinen, etenkin, kun opaskierrokset pyörivät non-stoppina ja opas malttoi puhua selkeästi ja rauhallisesti. Mielenkiintoista oli kuulla esim., että Montreal oli aiemmin nimeltään ”Vilmarie”. Tai että tämän katolisen kirkkorakennuksen suunnitteli protestanttinen arkkitehti.

Lentokentällä kävi juuri niin kuin olin ennustanutkin: laukun paino meni kolmella kilolla yli ja koska en yksinkertaisesti enää jaksanut ruveta purkamaan Ikean kasseista tekemääni laukkuviritystä ja ihmettelemään, mitä vielä olisin voinut heittää / antaa pois, pulitin kiltisti matkakassastani vaadittavan lisämaksun. Itse lentomatka Amsterdamiin ja sieltä Lissaboniin meni muuten ihan mallikkaasti mutta ihan heti en suostu tällaisille pitkille lennoille enää lähtemään. Sen verran tuskainen olo matkan aikana tuli!

Ransun metallilaatikko

Ransun metallilaatikko

Lissabonin kentällä oli turvauduttava taksikyytiin, koska rahtialueelle ei ollut asiaa kävellen. Taksikuski, joka ei meinannut millään löytää ks. aluetta oli näitä sarjassamme ”rahat pois turisteilta” miehiä: pyysi ensin tuosta parin kilometrin matkasta hulppeat 28€, jonka sain pudotettua 18:aan. Hostelli-isäntäni pahoittelikin myöhemmin moista rosvousta! Itse pyörän saaminen ulos rahtiterminaalista oli yllättäen tämän matkan byrokraattisin. Viidellä eri luukulla kierrettyäni, 132€ köyhempänä ja hirmuinen tukko papereita käsissäni pääsin vihdoin ihmettelemään Ransun metallilaatikkoa, jossa se oli Montrealista lennätetty. Näppärä systeemi! Suuresta byrokratian määrästä huolimatta kaikki olivat superystävällisiä, etenkin Fransisco niminen virkailija, joka osoittautui vannoutuneeksi motoristiksi. Oli vuosi sitten ottanut yhteen kuorma-auton kanssa mutta kuin ihmeen kaupalla selvinnyt hengissä. Pyörä sen sijaan oli mennyt romuksi :(.

Lissabon

Lissabon

Lissabon on upea kaupunki! Majapaikkani sijaitsi sopivasti keskusta-alueen laidalla, josta upeiden puistoalueiden läpi on mukava kävellä vanhaan kaupunkiin. Myös metrolinjastoa oli helppo oppia käyttämään. Polttavan kuumana kesäpäivänä kun ei tullut mieleenkään hypätä Ransun selkään! Kaupungin liikennekulttuuri toki on varsin sujuvan tuntuista. Tietenkin Etelä-Eurooppalaiseen tapaan torvea soitetaan hyvin herkästi! Joka tapauksessa Lissabon oli ehdottomasti niitä paikkoja matkani varrella, johon haluan palata takaisin. En esim. löytänyt – päiväsaikaan kun olin liikkeellä – yhtään paikkaa, jossa olisi kuullut elävää fado-musiikkia. Tuntui melkeinpä pyhäinhäväistykseltä!

Portugalista matkani jatkui Espanjan kautta piskuiseen Andorran vuoristovaltioon ja veroparatiisiin. Espanjan läpi ajaessani tapasin paikallisia motoristeja, jotka olivat kerääntyneet yhteistä LAUANTAIKÄVELYÄ varten! Kuvitelkaapa suomalaiset motoristit yhteiselle kävelyretkelle, hmmm… Joka tapauksessa tämä iloinen joukko antoi minulle vinkiksi, että Andorrassa kaikki on halvempaa ja niin muodoin myös esim. renkaanvaihto. Kuulemma monet pohjois-espanjalaiset käyvät aina vaihdattamassa renkaansa Andorran puolella.

Espanjalaiset motoristit kannustamassa viimeisille kilometreille.

Espanjalaiset motoristit kannustamassa viimeisille kilometreille.

Zaragosan "Pilar" basilika

Zaragosan ”Pilar” basilika

Espanja vanhana valtiona on todellakin näkemisen arvoinen, varsinkin jos malttaa pysyä poissa hurjan kalliilta moottoriteiltä (90km – 12,65€). Vuoristoa, viinitiloja ja upeita todella vanhoja kaupunkeja, joista kohteekseni otin yli 2000 vuotta vanhan Fransisco Goyan kotikaupungin Zaragosan. Ymmärrän hyvin, että kaupungin upeassa ”Pilar” basilikassa ei saanut valokuvata. Freskot kun ovat Goyan itsensä maalaamia. Osallistuin lauantain iltapalvelukseen ja hieman hämmennystä herätti esilaulajanaisen voimakas nasaaliääni. Mielenkiintoista joka tapauksessa, koska edellisestä vierailustani Espanjassa jumalanpalveluksessa oli ehtinyt vierähtää lähes päivälleen tasan 17 vuotta.

 

Andorra La Vella

Andorra La Vella

Andorra saa silmät pyörimään päässä. Tässä keskellä Pyreneitä sijaitsevassa vuoristovaltiossa kaikki on niin käsittämättömän siistiä ja hienoa! Pääkaupungin  Andorra La Vellan kadut täyttyvät vuosittain valtavista turistimääristä. Liikkeitä on joka lähtöön mutta erityisesti silmiinpistävää on erilaisten moottoripyöräliikkeiden määrä. Ja moottoripyörien! Espanjalaisten, ranskalaisten ja brittiläisten moottoripyörien lisäksi paikallisia ajopelejä tuntuu olevan maan asukasmäärään nähden valtavasti.

Pass de la Casa

Pass de la Casa

Otin espanjalaismotoristien neuvosta vaarin ja kävin vaihdattamassa renkaani. Valitettavasti alle ei löytynyt Heidenauta, jotka siis todella kestivät Suomesta Andorraan saakka yli 24.000km! Uusien kumitassujen loppuhinnaksi tuli töineen kaikkineen 169€. Ei paha, sanoisin. Joka tapauksessa renkaanvaihto-operaatio oli lähes välttämättömyys, koska edessä odottivat Andorran ja Ranskan väliset vuoristotiet. Takarenkaani kun oli jo sen verran kantikas, että jännäksi olisi mennyt ajaa jatkuvaa 180 asteista mutkaa Pass de la Casan solatiellä. Enpä ole muuten ennen muistaakseni niin pitkään ajanut pilven sisällä! Oli hieman kosteata mutta mukavan viileätä touhua :). Eteneminen autoletkan perässä oli tietenkin varsin hidasta mutta korkeanpaikan kammoisena tuo ei haitannut. Hirmuisen suoran pudotuksen ajatteleminenkin kun saa edelleenkin huippaamaan!

Hitaan etenemisen vuoksi siirryin jossain vaiheessa Lyoniin menevälle moottoritielle vain huomatakseni taas korkeat tietullit. Lisäksi kun jostain syystä kumpikaan luottokorteistani ei jostain syystä toiminut maksuautomaateilla, päätin taas siirtyä pienemmille teille. Onnekseni, koska löysin näin tästä ihastuttavasta pienestä maalaiskylästä edullisen ja siistin majatalon. Tästä matkani jatkuu  tänään Sveitsin puolelle serkkuani Paulaa tapaamaan.

Prätkähiiri Minna

5 elo 2014

NEWFOUNDLANDISTA MONTREALIIN – 2. ETAPPI TAKANA!

Author: vlada | Filed under: Yleinen

4.8.2014 Montreal

23.047km ja 2½ maanosaa takana. Edessä vielä kotimatka Lissabonista Portugalista Suomeen. Pakko on sanoa, että vaikka matka on ollut upea, kotiinpaluu ei tule yhtään liian aikaisin. Lähes jatkuvien niskakipujen lisäksi kankku alkaa olemaan siinä kunnossa, että enemmän taidan ajaa jalkoja roikottaen kun kannat tapeilla, hahaa! Seisoviltaan tapeilta ajaminen kun ei hieman liian lyhyiden käsieni vuoksi pitkässä juoksussa (tai ajossa tässä tapauksessa…) oikein tahdo luonnistua. Ja sitä paitsi marjat odottavat kotona keräämistään!

Newfoundlandin erämaamaisemissa

Newfoundlandin erämaamaisemissa

Viimeisen viikon aikana teimme mieheni Ollin kanssa visiitin Newfoundlandin tai kuten paikalliset sitä kutsuvat, Newfien saarelle. Ollilla oli siis allaan New Yourkista vuokrattu Harley Davidson FatBob, jota mitä ilmeisimmin ei niin tämänkaltaiseen matka-ajoon ole tarkoitettu. Mutta pyörä oli ainoa, joka vuokraamolla oli antaa näin pitkäksi aikaa, joten valinnanmahdollisuuksia ei oikein ollut. Kilometrejä tästä ekstrakieppaisusta tuli kaikkineen 3855. Tänä aamuna Olli lähti paluumatkalle kohti itärannikoa ja minä jäin Montrealiin odottamaan lentoa Lissaboniin. Intensiivisen putsausepisodin jälkeen kävimme tiputtamassa Ransun eilen lentokentälle rahtia varten. Pyörässä kun ei saa sääntöjen mukaan olla ötökän ötökkää ja muutenkin pitää olla kurat putsattuna. Koska tällä lentomatkalla pyörään ei saanut jättää mitään tavaraa, odotan mielenkiinnolla lentoyhtiön reaktioita, kun täydessä ajovarustuksessa huomenna marssin koneeseen. Pitäisiköhän laittaa ihan kypärä päähän 🙂

Vekara

Vekara

Kaikkea on ehtinyt sattua ja tapahtua Nova Scotialta lähdettyä. Newfiessä, Gros Mornen kansallispuistossa näin elämäni ensimmäisen valaan ja lukuisan määrän kotkia. Butter Potin luonnonpuistossa taas saimme vieraaksi Vekaraksi nimeämäni vikkelän mutta tuttavallisen maaoravan. Terra Novan kansallispuistossa taas pikkuiset punaoravat ( red squirrel – kotoista oravaamme selkeästi pienempi) olivat jatkuvasti kiinnostuneina tutkimassa laukkujemme sisältöä. Kirsikat meinasivat lähteä parempiin suihin! Täytyy muuten vielä kehua paikallisten luonnonpuistojen cämppärijärjestelmää. Huoltorakennuksilla varustetuilla alueilla jokaiselle majoittujalle on varattuna oma yleensä puuston ympäröimä pikku tontti ja varustukseen kuuluu aina oma kiinteä pirttipöytämäinen kalusto ja tulipaikka. Tämä tietenkin rajoittaa majoittujien määrää mutta konsepti on mitä toimivin. Suosittelisin Suomeenkin!

Yksi koko matkani ylivoimaisesti surullisimmista kohtaamisista oli mitä ilmeisimmin rekan kanssa yhteen ottanut mustakarhu, jonka näimme Perth-Andoverissa, New Brunswikissa. En varmaan koskaan unohda vielä elossa olleen karhun kuolemaan alistunutta katsetta. Ensimmäistä kertaa elämässäni näen luonnovaraisen karhun ja sitten sen pitää tapahtua näin. Jäimme Ollin kanssa vielä hetkeksi odottamaan, että takanatulleesta autosta soitettiin apua. Meillä kun ei oikein ollut käsitystä, miten tällaisessa tilanteessa pitää toimia.

Mieke ja Kip Demmings

Mieke ja Kip Demmings

Em. pikkukaupunkiin, Perth-Andoveriin päädyimme varsin erikoisella tavalla. Olimme ajaneet reissun tähän asti pisimmän päivämatkani 816km North Sydneystä kohti Quebeqiä ja koska kello alkoi jo lähetä iltakahdeksaa, vedimme sivuun kauppareissua varten. Kaupan edessä istui paikallisen food bankin (ruokapankki) avustustyöntekijöitä. Ollin mentyä kauppaan, jäin hetkeksi aikaa vaihtamaan ajatuksia näiden erittäin tärkeätä työtä tekevien ihmisten kanssa. Kun sitten hieman myöhemmin tulimme ulos kaupasta, he kysyivät, missä olimme ajatelleet majoittuvamme sen yön. Lähes samaan hengenvetoon he nimittäin totesivat, että ”we have a guestroom in the basement and you are most welcome!”. Niin toteutui tämän reissun ensimmäinen extempore kotimajoitus. Mitä suurimmat kiitokset Kip ja Mieke Demmingsille! Edellisen yön laivan lattiamajoituksen jälkeen oma huone, oikea sänky ja kylppäri tuntuivat juhlalta. Oli myös äärimmäisen mielenkiintoista kuulla Hollannista kotoisin olevan, v. 1980 Kanadaan muuttaneet Mieken ajatuksia kotimaansa ja Kanadan eroista ja yhtäläisyyksistä.

Asuntobussi + henkilöauto yhdistelmä Amerikan malliin

Asuntobussi + henkilöauto yhdistelmä Amerikan malliin

Paikallinen matkailuautokulttuuri jaksaa hämmästyttää. Pääasiassa Chevrolet Silveradoihin kiinnitetyt valtavankokoiset ”asuntovaunut” ovat erittäin yleinen näky missä tahansa liikkuukin. Osalla taas on linja-autolta näyttäviä hehtaarilukaaleita, joiden perässä sitten vielä kiikutetaan henkilöautoa. Kyllä Ameriikassa kaikki on oikeasti suurta! Jos en vielä ole muistanut mainita, niin moottoripyöräkanta on toki erittäin Harrikkavoittoista mutta paljon muitakin pyöriä näkee tien päällä aina kyykkypyöristä matkaenskoihin. Oma pikku Ransuni sen sijaan herättää huomiota lähes kaikkialla matkamotoristien keskuudessa. Kyseistä pyörää kun ei tänne ole tuotu mutta koska osa on tietoinen tällaisen kulkupelin olemassaolosta, ovat kovasti kiinnostuneita Ransun ominaisuuksista. Myös esim. rengasvalinnat ovat yleinen keskustelunaihe.

Tekniikka on aiheuttanut hieman päänvaivaa viime aikoin. Spot-satellittipaikantimeni on alkanut kiukuttelemaan ja pattereita saa olla koko ajan vaihtamassa. Lisäksi Canonin ixus kamerani sanoi kummallisesti yht´äkkiä irti työsopimuksen ja hetken kännykkäkuvaamisen jälkeen päädyin pienentämään reissukukkaroa Canonin SX 170 IS:llä. Varsin mainio vekotin, koska nyt innokkaalla luontokuvaajalla on moninkertainen zuumi aiempaan nähden. Lisäksi kompaktit mitat mahdollistavat säilyttämisen tankkilaukun etutaskussa, josta sen näppärästi saa aiempaan malliin tarvittaessa hyvinkin nopeasti esille. Ransun kanssa ongelmaksi muodostui hulppea polttoaineenkulutus. Ajoittain jo yli seitsemän litran kivunnut keskikulutus aiheutui mitä todennäköisimmin monen asian yhteisvaikutuksesta. Pyörivä voimakas tuuli, hirmuisen pitkät ylämäet, highwayllä hieman tavallista korkeampi keskinopeus sekä etanolilla maustettu bensa tekivät tehtävänsä. Kun sitten löytyi huoltoasemaketju, joka myi etanolitonta polttoainetta ja keskinopeus pudotettiin sataan, myös kulutus muuttui normaaliksi n. 5,5 litraksi / 100km.

Perhe Botros

Perhe Botros

Eilen tapasin ensimmäistä kertaa matkani aikana ihmisen, jonka tunsin entuudestaan ja joka asuu kohdemaassani. Hyvinkään ort.kirkon väki varmaan muistaakin 2000-luvun puolivälissä noin 1½ vuotta Hyvinkään kirkolla ahkerasti vierailleen kanadalaisen koptikristityn Robert Botrosin. Konecranesilla siihen aikaan työskennelleen ja Hyvinkäällä työkomennuksella olleen Robin ja hänen perheensä tapaaminen oli hetki, jota olin odottanut yli kahdeksan vuotta.

Huomenna siis kohti Eurooppaa ja Lissabonia. Tavoitteena on ajella kotiin viikolla 34 ja päättää matka Latoajo kokoontumisajoon Kurikkaan 22 – 24.8. Kunhan vain kaikki menee yhtä mallikkaasti kuin tähänkin asti!

”Kauas on pitkä matka ja painava on raskas kantaa”
(partiojohtajien jatkokurssin KO-GI leirillä v. -90 opittua… terveisiä lintukansalle!)

Prätkähiiri Minna

30 heinä 2014

NOVA SCOTIA – 2 kuukautta ja 20 000 kilometriä takana!

Author: laura | Filed under: Yleinen

28.7.2014

 

Newfoundlandin saaren lähestyessä ulkona olevan tiheän sumun vuoksi valaiden katselu muuttui täällä entisellä SuperFast, nykyisellä Atantic Vision laivalla (kulki aiemmin Suomen ja Saksan väliä) blogin kirjoittamiseksi.

Pickeringissä, Torontossa Kanadan Uutiset lehden toimittaja Miina Sillanpää kävi jututtamassa reissukuulumisista. Avuliaisuus konkretisoitui jälleen kerran, kun isäntäperheen Dave toimi Miinan autonkuljettajana haastattelua varten. Haastattelun tekeminen miljoonakaupunki Toronton keskusta-alueella oli täysin mahdoton ajatus tiukahkon aikatauluni vuoksi. Ennen lähtöä Dave antoi vielä mukaani nykyisen ”Black Cat Attack” ja edellisen ”Organ Thieves” bändinsä levyt.

"Ikuinen sateenkaari" Niagaran putouksilla

”Ikuinen sateenkaari” Niagaran putouksilla

Matkalla USA:n puolelle oli toki pysähdyttävä hetkeksi ihmettelemään Niagaran putouksia. Putousten lisäksi vaikutuksen teki ”ikuinen sateenkaari”, joka valoisaan aikaan muodostuu putousten eteen valtavan pisaramäärän vaikutuksesta. Turistien määrä oli valtaisa – ympäri maailmaa tulleista vieraista osa uskaltautui myös putousten eteen menevällä lautalla ihmettelemään vesimassoja.

Kanadan ja USA:n välinen rajanylitys onnistui täysin mutkattomasti. Vain passi ja Ransun rekisteriote oli tarpeen kaivaa esiin. ESTA maahantulolupakin oli toki haettuna mutta virkailijan mukaan hänelle riitti tieto, missä vietän ensimmäisen yöni USA:n puolella. Kaikki olivat jälleen erittäin ystävällisiä ja avuliaita!

Syracusassa vietetyn motelliyön jälkeen suuntasin kohti Gardneria ja Johanna ja Mikko Harjumäen kotia. Hieman huolta aiheutti Ransusta tihkuva moottoriöljy, mutta vuodon erittäin vähäisen määrän vuoksi öljymäärän tarkastuksen jälkeen päätin paneutua asiaan vasta perille päästyäni. Onnekseni olin valinnut reittini siten, että Albanyn kohdalla puikkasin ”Mohawk trail roadille”. Highwayn sijaan oli todella virkistävää ajaa välillä mutkaisia vuoristoteitä. Helle toki jälleen kerran piinasi kuljettajaa! Ja Go Pron varsi katkesi jälleen…

Highwayn sijaan metsäisiä vuoristoteitä!

Highwayn sijaan metsäisiä vuoristoteitä!

Perillä Gardnerissa minua odottivat Johanna ja tytär Charisma Mikon ollessa työmatkalla Atlantassa. Charisma on syntynyt USA:ssa, joten ymmärrettävästikin englanti taipuu ensimmäisenä kielenä. Ilta meni mukavasti jutustellessa muun muassa Suomen ja USA:n eroista ja yhtäläisyyksistä. Ihmisten avoimuus ja halu vaihtaa kuulumisia vieraankin ihmisen kanssa oli yksi keskustelun aiheista kuten myös suomalaisen suklaan ylivertaisuus!

Torstaiaamuna oli vuorossa Yle Hämeen radiohaastattelu, jonka valitettavasti olin ymmärtänyt väärin suoraksi lähetykseksi. Pahoitteluni! Ennen haastattelun alkua kuulin ensikäden tietoa järkyttävistä suomalaisuutisista Afganistanista. Koska olen pitkään tehnyt yhteistyötä Kansanlähetyksen kanssa toimimalla heidän työpaikkajumpparinaan Ryttylässä, uutinen tuntui jossain määrin henkilökohtaiseltakin. Haluankin tässä yhteydessä lähettää surunvalitteluni sekä menehtyneiden omaisille että koko Kansanlähetyksen henkilökunnalle.

Jim Cycle Designilta huolsi Ransun

Jim Cycle Designilta huolsi Ransun

Gardnerissa kävin vielä läheisellä hyväksi tiedetyllä moottoripyöräkorjaamolla tarkistuttamassa Ransun. Mitä todennäköisimmin vaivan aiheutti ilmansuodattimen likaisuus. Uutta suodatinta ei hyllystä löytynyt, mutta vanhan puhdistuksen jälkeen pääsin jatkamaan matkaani kohti itärannikkoa. Mieheni Olli siis oli lentänyt Suomesta New Yorkiin ja vuokrannut sieltä itselleen Harrikan. Treffit olimme sopineet Hamptoniin, Bostonin pohjoispuolelle, joten alkuperäinen ajatus Pohjois-Amerikan läpiajamisesta omin voimin siis täyttyi.

New Hampsiren ja Mainen osavaltioissa ei ole kypäräpakkoa, mikä näkyy katukuvassa. Suuri osa kuljettajista todella ajaa ilman kypärää, jopa highwayllä! Olli halusi myös testata tapaa, mutta itse pidin visusti suojavarustuksen täysimääräisenä! Koko Pohjois-Amerikan läpiajon aikana olen muutenkin hieman kummastellut paikallisten tapaa ajaa pääsääntöisesti t-paidassa ja farkuissa. Toki helteessä täyden varustuksen päällä pitäminen voi välillä olla tuskallista mutta mahdollisissa onnettomuustilanteissa täysin ehdotonta vammojen ehkäisemiseksi.

Olli ja Fat Bob

Olli ja Fat Bob

Osaltani matkan luonne siis muuttui hetkellisesti täysin, kun kaksi kuukautta yksin ajaneena sain Ollin matkakumppanikseni. Yhdessä olemme nyt ajaneet Hamptonista Kanadan puolelle St. Stepheniin, sieltä Truron kautta North Sydneyn satamakaupunkiin, mistä siis siirrymme nyt lautalla Newfoundlandin saarelle. Aikaero Suomeen on tässä vaiheessa yksi erikoisimmista: 5½ tuntia! North Sydneyssä oli hetki aikaa ennen laivan lähtöä käydä rannalla ihmettelemässä vuoroveden vaikutuksia. Ranta kun on aivan täynnä vuoroveden mukanaan tuomia meduusoita. Varovasti piti kulkea, ettei astunut päälle!

Meduusaparat vuoroveden kynsissä North Sydneyssä, Nova Scotialla.

Meduusaparat vuoroveden kynsissä North Sydneyssä, Nova Scotialla.

Newfoundland on selvästi motoristien suosiossa, koska lisäksemme kyytiin tuli mukaan lähes 50 muuta pyörää! Osa oli keskusteluiden perusteella matkalla aina Labradoriin saakka, jonne valitettavasti emme itse ehdi eikä Ollin äärimmäisen vähän joustavalla Harley Davidson Fat Bobilla alueen sorateille olisikaan asiaa! Paluulautta mantereelle lähtee myöhään torstai-iltana minkä jälkeen suuntaamme Montrealiin Euroopan paluulentoani varten.

Kohti Newfoundlandia!

Kohti Newfoundlandia!

Newfoundlandin luontoa innokkaasti odottaen!

Prätkähiiri Minna

23 heinä 2014

Kanadan halki

Author: laura | Filed under: Yleinen

Pickering, Toronto 21.7.

British Columbia (pahoittelen viimekertaista kirjoitusvirhettä…), Alberta, Saskatshewan, Manitoba, Ontario. Matka Vancouverista Torontoon on pitänyt sisällään viisi eri provinssia ja mitä moninaisimpia maisemia ja kokemuksia. Viikon aikana ajetut 4 300 kilometriä alkavat myös hitusen tuntumaan kuskissa, joten lepopäivä Pickeringissä, Jenn ja Dave Bakshin luona tuli enemmän kuin tarpeeseen! Jenn on kanttorikollegani Jooan puolison serkku ja Daven jotkut saattavat muistaa SUM 41 bändin kitaristina.

The Rocky Mountains

The Rocky Mountains

Goldenista lähdettäessä maisemat Jasperin kansallispuistossa olivat huikaisevat. Rocky Mountainsien välissä kiemurteleva tie taas mitä mukavinta ajettavaa. Varsin yllättäen, ennen Calgaryä, maisemat kuitenkin muuttuivat ja niin alkoi Kazakstanin jälkeen tämän reissun tasaisin osuus. Calgarystä Winnipegiin maasto on lähes pelkkää preeriaa. Etenkin Albertan alueella lukuisat pienet öljynporausalueet pistävät silmään. Saskatshewanissa ja Manitobassa taas TransCanadien highway halkoo läpi valtavien vilja- ja rypsipeltojen. Noin 100 kilometriä Winnipegin jälkeen maisema muuttuu taas yllättäen ja on kuin olisi Suomeen palannut. Maisema on aivan kuin jostain päin Järvi-Suomea! Mitä lähemmäs Thunder Baytä ja suuria järviä päästään, muuttuvat näkymät taas hieman jylhemmäksi ja metsät tiheämmiksi sekametsiksi. Ja kun sitten lähestytään Torontoa, palataan suomalaismaisemiin.

"Kanadan serkku" Glen Kinner (e. Kinnarinen)

”Kanadan serkku” Glen Kinner (e. Kinnarinen)

Hieman Calgaryn jälkeen tapasin ensimmäisen ”Kanadan serkuista”, Glenin. Glen tekee öljynporaustöitä ja siksi liikkuu jatkuvasti ympäri Albertaa. Tällä kertaa hän löytyi Emerson Bridge Park nimiseltä camping alueelta. Upeissa joenvarsimaisemissa sijainnut hyvin hoidettu leirintäalue oli harmillisesti saanut vieraakseen lisäkseni myös käsittämättömän määrän hyttysiä. Piiritys oli kuin pahimmillaan Lapissa kesäaikana! Iltanuotio kuitenkin karkoitti tihulaiset ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia Suomesta ja matkastani. Kuultuaan reitistäni, Glen ryhtyi oitis järjestämään majoitusta siskonsa Tracyn luo Riversiin, noin 200 kilometriä Winnipegistä länteen.

Niinpä Reginassa tapahtuneen välipysähdyksen jälkeen pääsin Tracyn ja hänen perheensä vieraaksi. Kolmesta pojasta kotona oli vain nuorin, viisivuotias Seaton, kahden vanhemman, Ethanin ja Lachlanin ollessa leirillä. Tracy työskentelee läheisessä Brandonin kaupungissa vanginvartijana ja pitkään keskustelimmekin Kanadan vankilajärjestelmästä ja siihen liittyvistä asioista. Tracyn ja miehensä Kellyn vielä hieman keskeneräinen hulppeankokoinen talo järvenrantamaisemineen on myös mainitsemisen arvoinen.

Winnipegissä minut ottivat vastaan Loraine ja Nancy, joiden vieraanvaraisuudella ei tuntunut olevan rajoja. Neljän ruokalajin illallinen oli suunniteltu vartavasten nälkäiselle kasvissyöjämotoristille! Illan kruunasi vielä porekylpy nelikerroksisen talon alakerrassa sijainneessa ”kylpyosastossa”. Sinnittelin vielä puolilleöin, koska olimme sopineet Ylen Hämeen kanssa haastattelusta, joka tulisi siis suorana ulos klo 8 Suomen aikaa. Tällä kertaa onni ei kuitenkaan ollut myötä, emmekä saaneet yhteyttä. Niinpä haastattelu siirtyi torstaille 24.7. ja tulee ulos Suomen aikaa n. klo 16.

Susan Mattinson ja "Pastor Shep"

Susan Mattinson ja ”Pastor Shep”

Winnipegistä alkoi kolmen päivän ajomaraton kohti Torontoa. Thunder Bayssä minua isännöi pastori Susan Mattinson, joka etenkin Kanadan kirkollisissa piireissä tunnetaan Pastor Shep -sarjakuvistaan. Käykääpä katsomassa www.pastorshep.ca! Niin paljon tykästyin Susanin piirroksiin, että heräsi ajatus sarjakuvien suomentamisesta ja julkaisemisesta Suomessa. Katsotaan, konkretisoituuko ajatus, kunhan pääsen kotiutumaan!

Sault Snt Mariessa (tuttavallisemmin Sue) jouduin tyytymään motellimajoitukseen, mikä – pakko tunnustaa – tuntui upeiden kotimajoitusten jälkeen hieman harmilliselta. Vielä kun unohdin jälleen kerran, että täällä pitää osata itse lisätä hinnan päälle tuleva vero loppusummaan ja huoneen saatuani jouduin ensitöikseni vessankorjaushommiin, oli pientä harmitusta ilmassa. Mutta onneksi vain pientä 🙂

Kanada ON suomalainen!

Kanada ON suomalainen!

Olin jo aiemmin kuullut Thunder Bayn ja sen ympäristön suomalaisuudesta mutta kun ensimmäiset suomalaiset tienviitat putkahtivat esiin, oli kameralle töitä. Alkuun pysähdyin ottamaan kuvan jokaisesta suomalaisesta nimestä mutta lopulta totesin tehtävän olevan mahdoton – niin paljon tuolla alueella tuntuu olevan Suomi-vaikutteita! Joidenkin omakotitalojen pihassa liehui Suomen lippu ja kun erään motelli-kahvilan salkoon oli myös nostettu maamme kansallisuustunnus, niin piipahdin sisällä. Omistajaksi osoittautui Roy Laukkanen, jonka isovanhemmat olivat 1920-luvulla muuttaneet Oulusta Kanadaan. Roy osasi vielä jonkin verran suomea, mutta keskustelukielenä käytimme kuitenkin englantia. Royn norjalaistaustainen vaimo ei omien sanojensa mukaan enää vanhempiensa kieltä osaa, joten siksikin vaihdoimme ajatuksia ainoalla yhteisellä kielellä. Muistoksi tapaamisesta ostin Royn pienestä puodista alueella sijaitsevan ametistikaivoksen omasta tuotannosta tehdyt korvakorut. Mainittakoon, että varsin rajallisen kuljetuskapasiteetin vuoksi matkamuistojen ostaminen on ollut erittäin minimaalista koko matkan ajan.

Roy Laukkanen

Roy Laukkanen

Sault Snt Marien ja Sudburyn välillä koin yhden tämän matkan ikimuistoisimmista hetkistä, kun ensimmäiset Amish-vankkurit näkyivät edessäni. Ensin en meinannut tajuta, että kyse todella oli Amisheista mutta mitä lähemmäs pääsin, asia varmistui. Niin paljon olen Amisheista lukenut ja heidän elämäntavastaan kiinnostunut, että oli pakko vetää tien sivuun ja ehkä hieman röyhkeästikin ottaa muistoksi pari videonpätkää ja muutama valokuva. Vaunujen pienestä takaikkunasta uteliaina kurkistavat Amish-lapset olivat näky, joka varmasti säilyy pitkään mielessä, vaikken heistä kuvaa kehdannutkaan ottaa.

Amish vankkurit lähestyvät

Amish vankkurit lähestyvät

Alukuperäisasukkaat (suomalaisittain ”Pohjois-Amerikan intiaanit”), tai kuten heitä täällä nimitetään joko ”natives”, ”first nation” tai ”aboriginals”, tapaa kaikkialla missä liikkuu. Edelleen käytössä oleva reservaattijärjestelmä ei siis tarkoita sitä, etteivätkö alkuperäisasukkaat liikkuisi omien alueidensa ulkopuolella. Reservaattijärjestelmä ja siihen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin aihe, joka tuntuu puhuttavan täällä paljon.

Ransusta sen verran, että selvästikään huomenna mittariin täydet 100 000 kilometriä pyöräyttävä vanhus ei pidä täkäläisestä polttoaineesta. Lähes kaikilla asemilla voi tankata korkeimmillaan 91-oktaanista bensaa, mikä on nostanut polttoaineenkulutusta huomattavasti. Jotain muutakin toki täytyy taustalla olla, koska esimerkiksi Venäjällä käytin 92-oktaanista bensaa ilman minkäänlaisia ongelmia. Mainittakoon muuten, että ajan siis edelleen Suomessa asennetuilla Heidenaun Scout renkailla. Nyt siis takana jo yli 18 000 kilometriä!

Huomisaamuna on edessä ”Kanadan Uutiset” lehden haastattelu ennen lähtöä USA:n puolelle. Niin, ja sattuuhan tuohon matkalle yksi nähtävyyskin – vaatimattomasti the one and only NIAGARA FALLS!

Hieman jo reissussa rähjääntynyt

Prätkähiiri Minna

16 heinä 2014

BEAUTIFUL BRITISH COLUMBIA, KANADA – HELLETTÄ JA VUORISTOA!

Author: laura | Filed under: Yleinen

14.7. Golden, BC, Kanada

Hurja helleaalto piinaa läntisen Kanadan asukkaita ja arvatenkin myös allekirjoittanutta, joka ei periaatteistaan luovu, vaan ajaa täyden ajovarustuksen kanssa! Tästä huolimatta alkumatka Kanadassa on ollut upeine vuoristo- ja järvimaisemineen niin ikimuistoinen, että hellekään ei ole onnistunut sitä pilaamaan!

Ransu pieni ja Vuori iso

Ransu pieni ja Vuori iso

Lähtö Koreasta oli saada todella dramaattisia piirteitä, kun virkailijatäti Air Kanadan tiskillä ilmoitti ykskantaan, ettei hän voi päästää minua koneeseen, koska minulla ei ole siirtymälippua Kanadasta eteenpäin. Pienen vääntämisen jälkeen USA:n matkustuslupani eli ESTA pelasti kaiken ja sain lippuni. Lisäksi ennen koneen lähtöä paljastui, että ruumaan laitetuissa matkatavaroissani oli luvattomia esineitä eli sytkäri ja puhdistussprayn jämät. Ei muuta kuin laukkujen avaimet henkilökunnalle ja luvattomuudet pois koneesta…

Jos joku ei ole näitä pitkiä lentoja lentänyt, niin voin kertoa, että mitään herkkua se ei turistiluokassa ole. Istuviltaan nukkuminen ei selvästi ole minun juttuni, heh. Lisäksi kun flunssa, jonka olin Soulissa saanut, tuntui pahenevan entisestään. Väsymyksestä ja taudista johtuen itku tuli matkadramatiikkani huipentuessa Vancouverin kentällä, kun hävitin ensin dokumenttikansioni ja sitten vähän ajan päästä passini. Kansio löytyi nopeasti mutta passi ei. Ihan oikeasti ensimäisen kerran tällä reissulla olin todella epätoivoinen. Toki minulla on passikopio olemassa mutta silti… Vaan eipä mennyt kauaakaan, kun virkailijasetä tuli viereen kysymään: ”Minna?” Käännyin ympäri ja hän ojensi passini. Koskaan minulle ei selvinnyt, mistä se oli löytynyt.

Viiden tunnin päästä koneesta ulostulemisesta olinkin sitten jo pyörän päällä. Rahtivaraston henkilökunta pyöritteli hetken päätään, kun he tajusivat, ettei kukaan ole tulossa auttamaan minua laatikon purkamisessa. Pientä korvausta vastaan he sitten kaivoivat Ransun ulos laatikosta ja toimittivat puutavaran eteenpäin. Kiinnitin vielä Soulissa irrotetut osat takaisin, tankkasin pyörän läheisellä huoltsikalla ja suuntasin kohti Vancouveria.

Soulin jälkeen on pakko sanoa, että Vancouver tuntui varsin pikkuiselta. Sekä majapaikkani, että seuraavana päivänä korjaamo, josta olin varannut Ransulle öljynvaihdon, löytyivät varsin helposti. Vancouverista sen verran, että kaupunki on kaunis, mutta paikallisten mukaan ei niin hirvittävän turvallinen. Lisäksi olympialaisten jälkeen myös hintataso on kuulemma jämähtänyt todella korkeaksi. Kanadan hintataso on muutenkin yllättävän korkea. Ruokakorin hinta pompsahtaa jo pelkästään leivän ja juuston vuoksi varsin muhkeaksi. Molemmat kun pienentävät kukkaroa lähes nelinkertaisesti Suomeen nähden!

Naramata beach, BC

Naramata beach, BC

Vancouverista suuntasin BC:n järviseudulle, Naramataan. Vierailuni United Churches of Canadan keskuksessa venyi peräti kolmen yön mittaiseksi, kun flunssa meinasi ottaa selkävoiton matkaajasta. Tänä aikana sain kuitenkin hankittua Ransulle vakuutuksen Kanadaan ja USA:aan sekä hoidettua loppuun seuraavan siirtymän, Montreal – Lissabon, rahtijärjestelyt.

Jos jostain löytyy lintukoto, niin Naramatasta! Järven rannalla, vuoriston keskellä ja viinitilojen ympäröimänä tämä pikkukylä antoi minulle juuri sitä, mitä eniten tarvitsin: lepoa. Olen ikuisesti kiitollinen Kristillisen keskuksen työntekijöille Janetille ja etenkin Natalielle heidän osoittamastaan ystävällisyydestä ja auttamisenhalustaan.

Naramatan viinitilojen satoa

Naramatan viinitilojen satoa

Naramatasta matka jatkui kohti keskisempää BC:aa ja Jasperin kansallispuistoa. Kelownan kohdalla koettiin tämän matkan kolmas iloinen suomalaismotoristien kohtaaminen, kun tapasin vihdoin jo lähes idolikseni tulleen Hemulin eli Hemmilän Markon. Parituntisen tapaamisen aikana juttua riitti puolin ja toisin kaikesta nähdystä ja koetusta. Minun reissuanihan ei voi kuunaan päivänä verrata Hemulin jo yli kaksi vuotta kestäneeseen taivallukseen. Nyt hän oli matkalla Seattleen tekemään Bemarille pientä remonttia. Siitä hänen matkansa jatkuu Yellowstonen kansallispuiston kautta kohti etelää, mutta minne tarkalleen, oli vielä pieni arvoitus.

Hemuli on tehnyt matkaa jo yli kaksi vuotta!

Hemuli on tehnyt matkaa jo yli kaksi vuotta!

Tämänhetkinen majapaikkani Goldenin kylässä Jasperin kansallinpuistossa on ehkä paras hostelli, jonka olen koskaan nähnyt! Dreamcatchers-hostellia pyörittävät kanadalainen Gerald ja britti Abbey. Talvisin paikka toimii läheisen Kicking Horsen laskettelukeskuksen vuoksi monen snoukkaajan ja skimbaajan tukikohtana. Äärimmäisen siistit makuu- ja pesutilat, täysin varusteltu keittiö, ilmainen jukebox ja upea oleskelutila useine sohvineen ja nojatuoleineen tekevät paikasta miltei täydellisen.

Dreamcatchers hostel, Golden, BC

Dreamcatchers hostel, Golden, BC

Nyt sitten suuntaan kohti tämän matkan ensimmäistä ”sukulaistapaamista”. Kummitätini Tanjan serkku Glen asuu Calgaryssä, mutta rekkakuskin työnsä vuoksi majailee tällä hetkellä Drumhellerissä, jonne minäkin nyt suuntaan. Hostelemäntäni Abbeyn mukaan tämänpäiväinen siirtymä tulee olemaan todella komeaa katseltavaa!

Hellettä uhmaten,

Prätkähiiri Minna

9 heinä 2014

ETELÄ-KOREA – Sekoitus Itää ja Länttä

Author: laura | Filed under: Yleinen

9.7.2014

 

Unohtumaton viikko Etelä-Koreassa alkaa olla takanapäin. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikesta viikon aikana tapahtuneesta ja koetusta riittäisi aineksia melkeinpä kirjan kirjoittamiseen. Päällimmäisenä mielessä on ehkä kuitenkin se valtava vieraanvaraisuus ja auttamisenhalu, jota paikalliset ovat osoittaneet.

Laivamatka Vladivostokista DongHaeen meni nopeasti ja ilman ongelmia. Pysyttelin aika pitkälle lueskellen omassa verholla eristetyssä punkassani kahdeksan hengen hytissä, koska ms ”Eastern Star” on pieni matkustajalaiva, jossa aktiviteetteja ei oikein ole. Mainittakoon, että suuressa osassa hyttejä ei ollut lainkaan sänkyjä, vaan ainoastaan korealaiseen tapaan pelkät ohuet patjat, jotka sitten nukkumaan mennessä levitettiin lattialle. Itselläni kuitenkin ilmeisesti varhaisesta lipunvaraamisesta johtuen oli oikein oma sänky.

Riisipellot vuorten keskellä

Riisipellot vuorten keskellä

DongHaessa pyörien luovutus tapahtui mutkattomasti ja paperiasiat, kuten vakuutukset ja verojen maksut saatiin hoidettua kädestä pitäen tapahtuneen äärimmäisen kohteliaan ja ystävällisen opastuksen avulla. Pian paikalle saapui myös ”Hippie Coffee” eli Yong, paikallinen Globe Riders moottoripyöräkerhon (n. 10.000 jäsentä!) jäsen, jonka perässä suuntasimme yhdessä ranskalaisserkusten Josephin ja Theon kanssa kohti Guyengpo Beachiä, missä oli tarkoitus viettää kaksi ensimmäistä yötä. Mutkitteleva rantatie vuoristomaisemineen antoi jo pientä viitettä maan sykähdyttävistä maisemista.

Guyengpo beach

Guyengpo beach

Guyengpo Beach sijaitsee Etelä-Korean itärannikolla DongHaesta n. 50 km pohjoiseen. Upeasti hoidetut puistoalueet, uskomaton ranta, mahdollisuus jos jonkinlaisiin liikunta-aktiviteetteihin, lukuisat ruokapaikat ja paikallisten ylitsepursuava ystävällisyys voisivat varmasti olla monen suomalaisen mieleen. Vuoden 2018 talviolympialaisten kisa-alueeseen kuuluvan paikan suuret olympiarenkaat olivat myös näyttävästi esillä. En enää lainkaan ihmettele, miksi Etelä-Korealle niin monesti on suurkisoja myönnetty: paikallisten ahkeruus, vastuuntunto ja luotettavuus näkyvät kaikessa ja kaikkialla.

Guyengpo Beachiltä matka jatkui jälleen ”Hippie Coffeen” – se todella on hänen lempinimensä, johtuen hänen omistamastaan erittäin idyllisestä kahvilasta – toimiessa keulakuskina, kohti maan keskiosaa ja Mungyeongissa järjestettävää Globe Ridersin kokoontumisajoa. Mutkittelevat vuoristotiet jokimaisemineen, upeat pikkukylät ja riisipellot hieman laittoivat harmittelemaan, etten ollut liikkeellä yksin. Niin monta uskomattoman upeaa kohdetta jäi kuvaamatta, kun oli pysyttävä keulakuskin perässä. Toisaalta tällaisten teiden ja reitin löytäminen olisi ollut varmasti hankalaa ilman paikallisen opastusta. Etelä-Koreassahan ei siis moottoripyörällä saa ajaa moottoriteillä, mikä hieman hankaloittaa etenemistä mutta toisaalta antaa mahdollisuuden maaseudulla ajamiseen.

Globe riders

Globe riders

Kokoontumisajo erosi suomalaisesta siinä mielessä, että leiri hiljeni varsin pian virallisen ohjelman ja ruokailun jälkeen pienissä porukoissa tapahtuvaksi jutusteluksi. Ensimmäistäkään naiskuljettajaa ei paikalla ollut, enkä harmikseni huomannut kysyä, onko heitä maassa ylipäätään! Sunnuntaiaamuna sain kokea jälleen yhden kulttuurieron Suomeen nähden. Jo puoli kahdeksan aikaan naapuriteltan miehet alkoivat laittaa ruokaa. Toisessa kaasukeittimessä kiehui riisi ja toisessa tulinen Kimchi-keitto, jonka pääraaka-aineena toimii kiinankaali. Ja naapuri kutsuttiin tietenkin yhdessä aterioimaan! Tällaista en koskaan lähes 30-vuotisen motoristiuteni aikana ole Suomessa kokenut.

Megapolis Soul

Megapolis Soul

Theon ja Josephin lähdettyä oman eskorttinsa (paikalliset olivat siis järjestäneet meille keulakuskit jokaiselle siirtymälle!) kanssa kohti Busania ja Masanin satamaa, itse lähdin herrojen Kim, Kim ja Anh kanssa kohti Soulia. Soulin alue alkaa jo lähes 100 km ennen varsinaista kaupunkialuetta, mikä tarkoittaa tietenkin varsin rauhallista etenemistä. Varsin mallikkaasti kuitenkin matkanteko sujui, toki varsinaiselle kaupunkialueelle saavuttua megapoliksen – Soulin alueella asuu siis 25 miljoonaa ihmistä – liikennemassan mukana ajaminen oli varsin unohtumaton kokemus. Saavuttuani perille majapaikkaan Korstay-hotelliin, joka sijaitsee Gangseo-Gu:n kaupunginosassa Soulin läntisellä alueella lähellä Gimpon lentokenttää, helpotuksen tunne oli aikamoinen. Etenkin, kun vastassa oli kummitätini Tanjan mies Juha, joka vain viikko sitten jäi eläkkeelle Finnairin lentokapteenin tehtävistä, mikä mahdollistaa liikkumisen stand-by-lipuilla ympäri maailmaa. Juha oli siis saapunut auttamaan kaikissa järjestelytehtävissä ja kokeneena Korean kävijänä auttamaan liikkumisessa kaupunkialueella.

Pikku Ransu kotilossa

Pikku Ransu kotilossa

Soulin ohjelman määräsivät pitkälle maanantaina tapahtunut Ransun crading lentorahtia varten, sekä tiistainen vierailu suurlähetystössä. Pyörän paketointi oli erittäin mielenkiintoinen tapahtuma, jota siis sai seurata alusta viimeiseen naulanlyöntiin saakka. Kameralle oli töitä, jotta mahdollisimman tarkkaan voin Suomessa näyttää, miten homma oikein tapahtuu. Cradingin jälkeen Mr Lee, joka oli toiminut ajo-oppaana ja on myös Globe Ridersin jäsen, vei meidät päivälliselle ja pienelle kierrokselle Downtowniin, aivan kaupungin ytimeen. Paluumatka hotellille tapahtui ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana julkisilla kulkuneuvoilla eli äärimmäisen toimivalla Soulin maanalaisverkostolla.

Suurlähettiläs Matti Heimonen, Väinö ja minä

Suurlähettiläs Matti Heimonen, Väinö ja minä

Tiistaina ennen lähetystövierailua Mr Anh, joka siis oli yksi eskorteistani matkalla Souliin, tarjosi meille lounaan. Mr Anh on norjalais-saksalaisen yhtiön Korean toimitusjohtaja ja koko konsernin varatoimitusjohtaja ja heidän toimistonsa sijaitsee täsmälleen samassa kerroksessa Kyobo-buildingissa Suomen suurlähetystön kanssa! Suurlähetystössä tapasimme sitten henkilökuntaa mukaan lukien suurlähettiläs Matti Heimosen. Juttua Koreasta ja matkastani olisi varmasti riittänyt pitempäänkin, mutta lähetystön aikataulut ovat tiukkoja ja niinpä jatkoimme jälleen ihmettelemään tämän miljoonakaupungin elämää. Illalla koin varsin mukavan yllätyksen, kun Korean agenttini Wendy Choi (jonka yhteystiedot saa minulta halutessaan!) saapui minua tapaamaan hotellille. Oli upeaa tavata tämä sydämellinen ja äärimmäisen luotettavaa työtä tehnyt nuori nainen oikein silmästä silmään. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin nauttia yhdessä perinteisestä korealaisesta ruuasta, josta siis löytyy myös kasvissyöjälle jos jonkinlaista herkkua. Odottakaahan vaan, kun pääsen Suomeen kokeilemaan, onnistuisiko itseltäni korealaiskeittiön maahantuonti!

Korealainen keittiö ja Juha

Korealainen keittiö ja Juha

Tämä maa on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen ja nyt todella tuntuu siltä, että olen saamassa matkaltani sitä jotain, mitä lähdin hakemaan. Etelä-Koreassa vanhat itäiset tavat ja kulttuuri sekoittuvat mielenkiintoisella tavalla länsimaiseen teknologiayhteiskuntaan. Suosittelen!

Idän ja Lännen kohtauspaikka

Idän ja Lännen kohtauspaikka

Kanada odottaa!

Prätkähiiri Minna

2 heinä 2014

VLADIVOSTOK – 1. etappi takana!

Author: laura | Filed under: Yleinen

1.7.2014

 

Vladivostok Kotkanpesältä kuvattuna

Vladivostok Kotkanpesältä kuvattuna

12.896km,34 vrk:tta, paljon hikeä ja jokunen kyynelkin tullut vuodatettua mutta se on nyt siinä! Kohtuu järisyttävä oli tunne, kun Vladivostokia lähestyttäessä sai Tyynen Valtameren silmiensä eteen. Aika sponttaanisti tuli hetki jonkun sortin meteliä tästä suusta! Olisinkohan peräti ensimmäinen suomalainen nainen, joka tänne asti on itsekseen koti-Suomesta ajanut? Olin tai en, hyvältä tuntuu!

Viimeinen yöpyminen ennen Vladivostokia oli myös aika ikimuistoinen. Noin 200km ennen määränpäätä illalla kellon näyttäessä puolta kahdeksaa, alkoi hurja rankkasade. Hannu Hanhi-tuurilla lähes välittömästi huomasin tien varressa motellin ja kurvasin pihaan. Vettä valuvana siirryin sisätiloihin vain huomatakseni, että hääjuhlahan siellä oli menossa. Henkilökunnan jäsenen saattelemana olin vaivihkaa siirtymässä pois jaloista mutta sulhanenpa pomppasi pystyyn ja kutsui minut mukaan juhlintaan! Pikasuihku, vaatteiden vaihto (onneksi tuli sentään jokunen siistimpi vaatekappalekin mukaan) ja sitten ihan oikeasti menin ”vieraisiin häihin”. Oli kyllä varsin verratonta päästä venäläisiä häitä seuraamaan, kun vielä sattui niin onnekkaasti, että sulhasen serkku oli juuri valmistunut alakoulun englanninopettajaksi ja tulkkasi minulle tapahtumien kulkua! Hääparin Pasan ja Natashan lähdettyä n. klo 23 aikoihin myös minä livahdin takavasemmalle, toki ensin vaihdettuani yhteystietoja tulkkini Nastjan kanssa.

Menoa venäläisissä häissä

Menoa venäläisissä häissä

Kohtuullisen helposti löytyi tämänhetkinen majapaikkani Vladivostokin Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkko. No, toki matkalle mahtui yksi kielletyltä alueelta käännyttäminen (taas!) sekä parit sydämentykytykset aiheuttanut ylämäkipysähdys. Olisi pitänyt kääntyä paikaltaan yksisuuntaiselle tielle 180 astetta oikealle tiukassa ylämäessä. Ei kuulkaa onnistu näillä jaloilla ja Ransun väännöllä! Oli nimittäin sen verta jyrkkä mäki, johon piti ennen mutkaa autojonon perässä pysähtyä. Niinpä hivuttauduin vähitellen kyttäysasemiin keskemmälle risteystä ja ajoin vastapäiselle linja-autoasemalle, josta pääsin jatkamaan toista reittiä.

Aivan mielettömän ihania ovat nämä seurakuntalaiset! Minulla on siis tässä entisessä elokuvateatterissa, nykyisessä kirkossa (nykyään siis voi mennä näinkin päin!) oma vierashuone omalla kylppärillä. Lisäksi alakerrasta löytyy kirkon keittiö, jossa vihdoin olen päässyt kokkailemaan mutta myös nauttimaan isäntieni vieraanvaraisuudesta mm. mainion venäläisen kasvisborssin merkeissä! Tänään minua kuskattiin kolmen naisen, kanttori Tatjanan, emäntä Olgan ja nuoren opiskelijan Natalian voimin ympäri kaupunkia paikkoihin, joihin en missään nimessä olisi itse osannut mennä. Nähdyksi tulivat mm. Egersellin majakka, ”Kotkanpesä” (ei se saksalaisen diktaattorin versio…) – kaupungin korkein kohta sekä upouusi yliopiston campus-alue uimarantoineen. Hikeä pukkasi, koska lämpömittari on jälleen tänään kohonnut auringossa jopa 40:een.

Egersellin majakka

Egersellin majakka

Eilisen ohjelma koki todellisen muutoksen, kun yllättäen sunnuntai-iltana sain agenteiltani Jurilta ja Svetlanalta viestin, että Ransu pitää viedä satamaan rahtia varten jo maanantaina eli kaksi päivää ennen Korean laivan lähtöä. Siinä mielessä harmillinen juttu, että nyt siirtyi Ransun huolto Kanadaan Vancouveriin, missä se varmasti tulee tyhjentämään reissukukkaroa huomattavasti enemmän! Kyseinen paikka on toki Hondan oma huoltopiste mutta silti… No, joka tapauksessa ehdin pesettää pyörän viereisessä autopesulassa käsinpesuna hintaan 100 ruplaa. Kohtuullisen käsittämätöntä – kaveri pesi reissussa ryvettynyttä sankaria ainakin 20 minuuttia ja tuo lysti siis maksoi n. 2 euroa. Melkein hävetti maksaa…

Todellisen yllätyksen koin, kun jo aiemmin pesulan pihaan saapuneiden agenttieni lisäksi paikalle kurvasi hollantilainen Harrikkakuski peräkärryineen. Kaveri otti kypärän pois päästään ja hetken raksutuksen jälkeen tajusin, että MINÄ OLEN TAVANNUT TÄMÄN TYYPIN ENNENKIN! Saman tien muistin, että tämä tapahtui vuonna 2007 Tsekeissä, pienessä Hovezin kylässä Phoenix-rally nimisessä kokoontumisajossa. Toni, joka muuten on jonkin sortin elävä legenda puujalkoineen (menetti toisen jalkansa v. -97 Kreikassa mp-onnettomuudessa) kaikkineen, on matkalla Japaniin samalla lautalla, kuin minä Koreaan. Oli posottanut yhtä kyytiä Tallinnasta Vladivostokiin kahdessa viikossa. Toni on muuten ajanut nykyisellä Harrikallaan peräti 700tkm. Veikkaan, että tuo on jonkin sortin ennätys!

Toni from Holland!

Toni from Holland!

Hetki sitten koin lisää yllätyksiä: minut kutsuttiin Koreaan kokoontumisajoon! Terveisiä vaan Mongolian sankareille Ollille, Artolle ja Jarille, että Ulan Batorissa saamanne käyntikortti korealaiselta Yangbingiltä sai tämän aikaiseksi. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

Huomenna on siis edessä laivamatka Etelä-Koreaan DongHaeen. Ihan mielenkiinnon ja vertailun vuoksi ks. laivamatkan kokonaiskustannukset, jotka nousivat lopulta peräti 760 euroon eli noin 150€ enemmän, kuin mitä piti olla. Esim. satama-alueen rahti- ja säilytysmaksusta ei kukaan ollut muistanut etukäteen valaista. Matka kestää 23h, joten varsin kohtuullisina pidän tässä valossa omien Suomessa toimivien laivayhtiöidemme hintoja!

  ”Kohti ääretöntä ja NYT SEN YLI!”

   Prätkähiiri Minna

27 kesä 2014

Habarovsk – kuukausi reissua takana

Author: laura | Filed under: Yleinen

27.6.

Habarovskissa sataa. Ja on kuuma. Ei välttämättä mikään miellyttävin yhdistelmä mutta pakotti todelliseen lepopäivään kaupungilla kiertelyn sijaan. Siperian halkominen kun on pikkuisen jo laittanut kropan koetukselle – tai ainakin kankkulihakset, heh.

Ihkuja luonnon kukkia.

Ihkuja luonnon kukkia.

Chitasta lähdön jälkeen päivät ovat olleet kutakuinkin samanlaisia maisemien välillä onneksi vaihdellessa. Välillä tasaista välillä taas käyden hyvinkin korkealla – niin, että saa kunnolla nieleskellä, kun korvat menevät lukkoon! Metsä taas saattaa hyvinkin äkkiä vaihtua suomaiseksi upeine kukkaloistoineen. Kamera on räpsynyt, kun olen ottanut kuvia mitä upeimmista erilaisista liljoista, joita täällä kasvaa villinä!

Majoitukset ovat taas vaihdelleet laidasta laitaan mutta hintataso on pysynyt hyvinkin kohtuullisena kaikkialla. Toki siihen saattaa vaikuttaa sekin, että olen oppinut kysymään makuupaikkaa huoneen sijasta. Vaikka sitten maksankin vain yhdestä paikasta, saan yleensä pitää itselläni koko huoneen, koska täälläpäin mitä ilmeisimmin naiset matkustavat harvoin yksin. Tänään kuitenkin sain kämppiksen itselleni tähän piskuiseen, ehkä n. viiden neliön huoneeseen. Magadanista (jonne siis menee ihkauusi tie!) kotoisin oleva Taisia oli saapunut tänne saakka silmälääkäriä varten! Magadanista on tänne siis n. 3500km…

 Yuichi ja pikku Suzuki Sahalinin saarelta.

Yuichi ja pikku Suzuki Sahalinin saarelta.

Ikään kuin pieni siivu historiaakin tuli matkalla vastaan. Tapasin nimittäin Sahalinin saarelta Suzukillaan matkaan lähteneen japanilaisen Yuichin. Jos katsotte kartasta, huomaatte, että Sahalinin saari kuuluu Venäjälle. Silti Yuichi oli täysin japanilainen, eikä omien sanojensa mukaan puhu venäjää kuin pari sanaa. Kaksi viikkoa aiemmin liikkeelle lähtenyt nuorimies oli myös matkalla maailman ympäri. Tosin hänellä oli tähän varattuna kaksi vuotta! Mistä tuli taas mieleen, että suosittelen edelleen lämpimästi todellisen bikerin eli Hemulin kotisivujen tarkastelua osoitteessa www.whereishemuli.eu. Hemulin halusin mainita vielä erikseen, KOSKA:

Pari viimeistä päivää on ollut aika vaikeata. Eilen tuli kesken ajomatkan hirmu ontto ja ahdistunut olo. Pienen itsetutkistelun jälkeen tajusin, kuinka hirvittävästi kaipaan ”oikeaa tekemistä”. Ei sillä, etteikö ajaminen ja reissaamiseen liittyvät asiat tavallaan niitä olisi mutta siis kaikkea saunanlämmityksestä ruuanlaittoon ja nurmikonleikkuuseen. Nytkin olin varannut itselleni tämän hostellipaikan ihan vain siksi, että täällä pääsisin laittamaan kunnon keittiössä kunnon kasvispöperöt itselleni! Vaan kuinkas kävikään – ”keittiö” osoittautui jääkaapiksi, vedenkeittimeksi ja mikroksi. Haahhaah! Alkutyrmistyksen jälkeen painelin paikalliseen markettiin ja sain jotain kehiteltyä noillakin välineillä. Kun paha olo tänään vielä jatkui, pakotin itseni ulos sateeseen happihyppelylle ja sen jälkeen haukkasin taas palan Hemulin matkaa. Ja ostin mansikoita. Ja kuuntelin Housemartinsia. Ja skypetin Ollin kanssa. Helpotti.

Huomenna sitten kohti Vladivostokia, missä paikallinen seurakunta majoittaa minut ja Ransun. On muuten Kazanskajan kirkko eli terveisiä vaan kaikille järvenpääläisille – praasniekka lähestyy! Toivottavasti saan Ransun myös huollatettua ja renkaat vaihdatettua. Pohjalaisiltahan sain paikallisen, kuulemma erittäin luotettavan mp-korjaamo ”Raiderin” yhteystiedot. Pyörä pitäisi myös saada putsattua maahantulokuntoon. Korean viranomaiset eivät kuulemma oikein hyvällä katso kovin sottaisia pyöriä. Tällä hetkellä Ransuparka on vähintäänkin katu-uskottavan näköinen – mutainen ja naarmuinen, kuten maailmanmatkaajan toki sopii ollakin! Lautta Vladivostokista DongHaeen lähtee keskiviikkona 2.7. Ilokseni sain eilen viestiä, että Mongoliassa tapaamani ranskalaisserkukset tulevat myös samalla laivalla. Josko pääsisin taas kuulemaan lisää hurjia juttuja Mongolian läpiajamisesta!

 

”Jos kovin kiirehtii aina eteenpäin, ei todennäköisesti koskaan saavuta määränpäätä”

Aina vaan pienempi prätkähiiri Minna

25 kesä 2014

CHITA – Burjatian sydämessä – ensimmäinen 10tkm takana!

Author: vlada | Filed under: Yleinen

22.6.2014

Mongolian paimenpoika

Mongolian paimenpoika

Tällä kertaa terveiseni tulevat Chitasta, reilun 300.000:n asukkaan kaupungista Burjatian tasavallasta. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa epäilin, Mongoliassa oloaikani lyheni parilla päivällä. Tosin lähinnä sääolosuhteiden vuoksi. Alueelle oli ennustettu kahden päivän rankkasateita ja ukkosmyrskyjä, joiden jäljiltä teiden kunto olisi ollut minulle liian haastava.

Niinpä pakkasin Ransun, viritin go pron paikalleen ja suuntasin takaisin kohti Venäjää. Ulan Batorin osuuden ajoin yhdessä islantilaispariskunta Höglin ja Unnurin kanssa. Löysimmekin sopivan kiertoreitin kaupungin eteläpuolelta ja vältyimme keskustan pahimmilta ruuhkilta. Tämän jälkeen he suuntasivat kohti keskistä Mongoliaa ja minä pohjoista kohden. Matka Ulan Batorista Suhkhbataariin lähelle rajaa sujui täysin ongelmitta ja pienestä sateesta huolimatta sain kelvollista kuvamateriaalia molemmilla kameroilla.

Rajanylitys sujui tällä kertaa todella mutkattomasti ja aikaa kului molempiin tulliselvityksiin vain yhteensä vajaa 1½ tuntia. Menomatkalla tutuksi tulleet virkailijat tulivat heti tervehtimään ja toivottivat hyvää matkaa.

Puujurtan tunnelmaa

Puujurtan tunnelmaa

Ulan Uden eteläpuolelta löysin tähän mennessä mieleenpainuvimman majoituksen. Kyseessä oli ”jurttacamping”, josta sain itselleni kohtuuhintaan 1250ru kokonaisen puujurtan. Hintaan kuului oma aidattu piha puugrilleineen, keinuineen ja ruokakatoksineen sekä tietenkin varsinainen jurtta (Mongoliassa ”ger”), joka yllätyksekseni oli täysin varusteltu – ja suihkusta tuli lämmintä vettä! Kylän ruokakaupasta kävin hakemassa evästä ja tekemässä tuttavuutta paikallisten kanssa. Jälleen toistuivat jo tutuksi tulleet kysymykset, kuten ”yksin?” ja ”eikö sinua pelota?”. Kohtuu sujuvasti osaankin jo näistä venäjäksi haastella :). Ilta ”omalla” pihalla ja puujurtassa tuntui todella rentouttavalta ja ihan oikealta lomalta!

Juhannusaattoaamuna en pitänyt kiirettä matkaanlähdön kanssa, koska kuten jo aiemmin on tullut todettua, olen edellä aikataulusta, eikä pitkiä päivämatkoja ole tarvis ajaa. Tai näin luulin… Ongelmaksi nimittäin osoittautui sopivan majapaikan löytäminen matkalla kohti Chitaa. Ensimmäistä kertaa matkan aikana jouduin myös hieman viileähköstä kohtelusta osalliseksi. Suuren motellin omistaja / johtaja kun ilmoitti minulle, että hänellä on jäljellä enää 2000ruplan huoneita – ota tai jätä. Kello oli tässä vaiheessa jo melkein iltakahdeksan ja paikka oli täysin tyhjä! Minä jätin eli palasin takaisin vesisateeseen ja jatkoin matkaani. Varsin tuima kohtelu sai minut ensimmäistä kertaa matkan aikana mutristamaan suutani ja periksiantamattomuus nosti päätään. Tässä vaiheessa vesisade oli myös muuttanut tietyömaiden kohdalla tien pinnan aikamoiseksi mutavelliksi mutta pienen alkuhaparoinnin jälkeen ajaminen liukkaalla pinnalla alkoi sujumaan.

Kolmannella yrittämällä löysin itselleni varsin kodikkaan pienen majatalon, jossa hintaa petipaikalle tuli vain 600ruplaa. Virittelivät minulle myös mainion juhannusaattoillallisenkin!
Majatalon isäntä oli muuten kotoisin Georgiasta ja kovasti kehui kotimaataan ja naapurimaa Armeniaa. Molemmat maat ovatkin jo pitkään olleet matkustuslistallani. Eiköhän se pyörän keula jossain vaiheessa siihenkin suuntaan käänny!

Seuraavan päivän osalta täytyy esittää pahoitteluni: unohdin nimittäin laittaa SPOT-paikannuslaitteeni päälle! Matkaa Chitan kaupunkiin oli tosin enää vain reilut 100km mutta tämä siis tiedoksi, etteivät ne, jotka spottiani seuraavat, ihmettele moista rakoa. Chitasta löysin – jälleen kerran – paikallisen motoristin neuvojen perusteella varsin mainion ja edullisen hotellin aivan kaupungin keskustasta.

Chitan keskustassa tapahtuu

Chitan keskustassa tapahtuu

 

Chitan Kazanilaisen Jumalansynnyttäjän ikonin katedraali.

Chitan Kazanilaisen Jumalansynnyttäjän ikonin katedraali.

Chitan kaupunki on ehkä tähänastisista kaupungeista mukavimman tuntuinen. Kaupungin yleiskuva on siisti ja avara. Itselleni tärkeätä oli myös se, että sopivan matkan päässä olisi kirkko, johon pääsisin sunnuntailiturgiaan. Hotellistani onkin vain n. 10 minuutin kävelymatka Kazanilaisen Jumalansynnyttäjän ikonin katedraaliin. Kävin jo eilen tutustumassa kirkkoon ja sain erittäin lämpimän vastaanoton kirkon henkilökunnalta, sekä eräältä vanhemmalta rouvalta, joka kädestä pitäen kuljetti minua kirkossa! Tänä aamuna siis pääsin osallistumaan liturgiaan ja tulipahan taas laulettua muun kirkkokansan mukana Herran rukous, suomeksi tietenkin!

Koska netti täällä toimii vallan mainiosti, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja varasin jo petipaikan itselleni sekä Habarovskista että Vladivostokista. Tällä kertaa hostelleista, koska hotellihinnat ovat kohtuukorkeat. Lomakausi on jo pikkuhiljaa käynnistynyt täälläkin päin ja molemmat kaupungit tuntuvat olevan varsin suosittuja matkailukohteita.

Mikäli matka jatkuu kuten tähänkin asti – ilman suurempia ongelmia – kuulette matkastani seuraavan kerran jo lähes auringonnousun tuntumasta Habarovskista!

Jo seitsemän tunnin aikaerolla Suomeen,
Prätkähiiri Minna

18 kesä 2014

ULAN BATOR – MAAILMAN KORKEIMMALLA SIJAITSEVA PÄÄKAUPUNKI

Author: vlada | Filed under: Yleinen

Kolmas päivä Mongoliassa vetää mietteliääksi. Ulan Batorin suurkaupungin meno ei välttämättä ole tarkoitettu minulle ja ajatus täällä vietettävien päivien määrästä on kaventunut. Siitäkin huolimatta, että paljon mielenkiintoista ja mukavaa on tapahtunut.

Babushkinissa, Baikal-järven kaakkoisreunalla tapasin siis ”Mongolian sankarit”, Ollin, Jarin ja Arton. Hurjia olivat matkamiesten kertomukset pohjoisen Mongolian läpiajamisesta. Lunta, pehmeää dyynihiekkaa sekä kartalle merkittyjä mutta käytännössä olemattomia teitä oli matkalle mahtunut. Kiitollinen olen, että ajoissa tajusin, ettei kyseiselle osuudelle ole mitään asiaa yksin.

"Mongolian sankarit"

”Mongolian sankarit”

Niinpä siis sunnuntaiaamuna starttasin kohti Ulan Udea ja Mongolian rajaa. Matka sujui mainiosti ja rajamuodollisuuksiin meni ”vain” 2½ tuntia! Tähän mahtui mukaan mm. rajavartian koeistumiset ja poseeraamiset Ransun selässä sekä toisen tullivirkailijan epätoivoinen yritys saada kirjattua Ransun tiedot suomalaisesta rekisteriotteesta.

Yöksi jäin rajan tuntumaan Sukhbataarin pikkukaupunkiin, josta löytyi varsin mainio hotellihuone hintaan 12€. Tunne rajan ylityksestä ja Mongoliaan saapumisesta oli pakahduttava ja jatkui seuraavana päivänä, kun starttasin vuorten läpi kohti pääkaupunki Ulan Batoria.

Tuon n, 350km:n matkalle mahtui paljon mielenkiintoista nähtävää ja unohtumattomia kokemuksia.   Varsin pian startin jälkeen tapasin kaksi sveitsiläistä pyöräilijää, jotka olivat polkemassa Irkutskista Ulan Batoriin tarkoituksena jatkaa siitä junalla Pekingiin. Tätä ennen olivat polkeneet jo Bernistä Moskovaan ja siitä jatkaneet Trans Siperian junalla Baikalille.

Vuoristomaisemat, jurtat, paimenet, jakit, hevoset, lehmät, lampaat, siat, vuohet jne. pysäyttivät kuvaamaan lukuisia kertoja. Halu tallentaa kuviksi kaikki tämä suomalaiselle niin erilainen, oli valtava. Tien kunto vaihteli laidasta laitaan tällä ”Mongolian highwayksi” kutsutulla tiellä. Kerran jouduin jopa pysähtymään suunnitellakseni  mahdottomalta näyttävän esteen ylitystä. Kuvasinkin paikkaa mutta jälkeenpäin kuvia katsellessani jouduin toteamaan, etteivät ne paljastaneet todellisuutta. Tässä tapauksessa tein päätöksen kääntyä ympäri ja siirtyä vähän matkan päässä läheiselle hiekkatielle, jonka ulkonäkö oli onneksi pettävä. Pohja oli kova ja siis erittäin ajettava kaltevuudestaan huolimatta.

Upeat maisemat ja lehmä.

Upeat maisemat.

Ulan Batoriin saavuttuani jouduin jo kolmannen kerran matkan aikana toteamaan suurkaupungin liikenteen ongelmat. Täällä kun vielä ikävän lisämausteen tuo paikallinen varsin välinpitämätön liikennekulttuuri. Joka suunnasta puskee päälle busseja, maastureita, henkilöautoja jne. Niinpä väistämätön oli edessä lähes ydinkeskustassa eräissä liikennevaloissa: menetin tasapainon ja pelastusyrityksistäni huolimatta Ransu parka oli hetken päästä kumollaan. Takanaolevasta autosta tuli kaksi miestä auttamaan ja pääsin jatkamaan matkaa ilman vahinkoja. Mutta varsin haastava oli tuo lähes kaksituntiseksi venynyt laupungin läpiajaminen!

Hieman kaatumiseni jälkeen tapahtui tämän päivän maailman globaaliudesta kertova erittäin positiivinen yllätys. Jälleen seistessäni liikennevaloissa, vierestä kuuluu yht´äkkiä selvällä suomella; ”moikka!” Käännyn katsomaan ja vieressä olevan skootterin selässä oleva mongolialaismies alkaa juttelemaan SUOMEKSI! Liikenteen hitaasti edetessä minulle selviää, että kyseessä on Suomessa jo seitsemän vuotta asunut ja suomalaisen naisen kanssa naimisissa oleva Tulga. Olivat saapuneet lomailemaan Ulan Batoriin Tulgan vanhempien luo. Vaihdoimme yhteystietoja ja katsotaanpa, pääsisinkö peräti kyläilemään paikallisen perheen luo!

Oasis Guesthouse, jossa nyt majailen, on bikerien suosima majapaikka ja täällä oloaikanani paikalla on ollut motoristeja ainakin Englannista, Norjasta, Venäjältä, Sveitsistä, Ranskasta ja jopa Islannista! Kuulumisia ja matkakertomuksia sekä -suunnitelmia on vaihdettu. Lisäksi norjalaisen Espenin repusta löytyi aivan käsittämättömällä tavalla ylimääräinen laturi go pro kameraani. Kamerasta kun oli sittenkin tuon ”lentoepisodin” seurauksena hajonnut latausliitin. Aikaisemmin olin jo saanut Mongolianmatkaaja Jarilta lisäosia katkenneeseen varteen. Alkaa jo epäilyttää tämä hieman liian hyvä tuuri…

Oasis Guesthouse, Ulan Bator.

Oasis Guesthouse, Ulan Bator.

Nimittäin: Ulan Batorissa on siis myös ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko (rak. 2009), jonka olin kaupungin läpiajaessani huomannut. Niinpä tänään kävin turhaan kolkuttelemassa kirkon suljettuja ovia. Viereisestä rakennuksesta, jossa seurakunnalla on toimitilat, löysin kyllä ihmisiä, mutta jotka valitettavasti eivät pystyneet minua auttamaan. Hieman pahoillani lähdin kävelemään kaupungin keskustaa kohden, kunnes vähän matkan päässä kohtasin tutunnäköiset vaatteet: eurooppalaisen näköinen mies papin stikari päällä! Pysäytin hänet ja hän osoittautui todellakin isä Alekseiksi, joka toimii pappina em. kirkossa. Yhdessä siis siirryimme kirkkoon ja juttutuokiomme venyi yli tunnin mittaiseksi. Hän kun oli opiskellut Sergiev Pasadissa teologiaa ja latinalaisia kieliä, niin englanti taipui erittäin hienosti. Niinpä voinkin nyt lähettää hänen erittäin lämpimät terveisensä kaikille Suomen ortodokseille! Oli kyllä mielettömän mukava kohtaaminen, jonka päätteeksi luin ja lauloin suomeksi suurehkon kirkon varsin mielenkiintoisessa akustiikassa. Lienee ollut ensimmäinen muttei toivottavasti viimeinen kerta, kun ks. kirkossa kuullaan suomea!

Ruokaongelma tuli tämän päivän osalta ratkaistua sillä, että löysin läheisen basaarin irtomyynnistä valmista aika tulisesti maustettua tofua ja merilevää. Siihen salaatti kyytipojaksi, niin johan olivat ravintoarvot kohdallaan! Jos en muuten ole vielä muistanut mainita, niin teräspakkini on toiminut täydellisesti tähän asti eli minkäänlaisia vatsavaivoja en ole saanut. Koputetaan puuta…

Hieman ovat siis avoimena loppuviikon suunnitelmat. Niin että missähän sitä juhannusta viettäisi, heh! Vasta 2.7. on lähtö Vladivostokista Koreaan ja vaikka matkaa sinne täältä on ”vain” 4000km, luulen matkan vievän itse itseään. Kuten tähänkin saakka.

Villihevosten maasta,

Prätkähiiri Minna

16 kesä 2014

FIILIKSIÄ BAIKALILTA

Author: vlada | Filed under: Yleinen

14.6.

Terveiset Baikaljärven rannalta Babushkinin kylästä! Tämän päivän ajomatka jäi varsin lyhyeksi, kun sovimme tapaamisen Mongolian sankareiden kanssa. Vaan ei haitannut, koska aikaahan minulla riittää ja tämän päivän vajaan kahdensadan kilometrin osuus oli kohtalaisen kovaa röykkyytystä.

Löysin siis tienvarsigastinitsan, josta löytyvät kaikki tarvittavat herkut: ilmainen WIFI, vartioitu parkkipaikka, ravintola ja kohtuuhulppea SAUNA! Tällaisen kun löytää ja hintaa oli vielä varsin kohtuulliset 1000ruplaa (n. 22€), niin ei kannattanut jäädä arpomaan.

Irkutskin jälkeen, Baikalia lähestyttäessä, alkoivat maisemat todenteolla muuttua. Nyt mentiinkin sitten jo mäkeä ylös ja mäkeä alas lähes Alppien tyyliin. Mutkaisilla vuoristo-osuuksilla kiltisti rekkojen perässä jonottaen! Ensimmäisten lumihuippuisten vuorien näkeminen sai haukkomaan henkeä. Ja kun Baikal kaikessa mahtavuudessaan lopulta oli edessä, oli aika pienen ihmisen taas tuntea suurta kunnioitusta luontoamme kohtaan.

Hiljaiseksi vetävät tällaiset maisemat.

Hiljaiseksi vetävät tällaiset maisemat.

Edellisen yön majapaikkani pienessä Kultukin kylässä aivan Baikalin lounaiskärjessä tuntui olevan venäläisten motoristien suosiossa. Suurta kunnioitusta herätti, kun Arghangelskista (n. 600km matkaa) oli paikalle saapunut jo jonkin verran ikää omaava Sergey pienellä 200cc kiinalaisella pyörällä, johon oli tuunattu jos jonkinlaista lisävarustetta.

Sergey ja "pieni kiinalainen".

Sergey ja ”pieni kiinalainen”.

Koska aamulla ei ollut kiire, sain viriteltyä ilmastointiteipin avulla jonkinnäköisen kuvaussysteemin  katkennutta go pro:ta varten. Peräti yhden pätkän onnistuinkin kuvaamaan mutta parhaat pätkät Baikalin varrelta jäivät jostain syystä tallentumatta. Varsin harmillista sanoisin. Täytyy vielä huomenna kokeilla, josko edes jotain materiaalia tuosta sykähdyttävästä järvestä saisi mukaan.

Tuli mieleeni, että jos ketä kiinnostaa aiemmin mainitsemani ”olotila”, jossa nyt olen, niin päiväni ovat keskimäärin seuraavanlaisia: herään, pakkaan, syön jotain pientä, pakkaan pyörän, ajan, tankkaan (pyörän, yleensä en itseäni…), ajan, tankkaan jne., etsin vessapaikkaa (liian monta kertaa päivässä, hohhoijakkaa…), otan kuvia, rasvaan ketjut (useampaan kertaan, jos tarvis), tarkistan öljyt ja rengaspaineet, haukkaan ehkä puolikkaan proteiniipatukan tai pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, etsin majapaikan, jos ei ole myöhä käyn hetken ihmettelemässä tienoota, syön, kirjoitan päiväkirjaa, luen tai katselen koneelta dekkarin ja sitten nukkumaan. Välipäivät ovat tietenkin asia erikseen mutta ajopäivät ovat siis juurikin edellämainitun kaltaisia. Sinne väliin sitten mahtuu sitä kaikkea ”sattuu ja tapahtuu” osastoa, joita olen kirjoituksisani avannutkin.

Mitä idemmäs olen tullut, sitä harvemmin on enää näkynyt kirkkoja tai ne ovat muuttuneet kooltaan pienemmiksi. Muuten esim. rakennustyyli vanhoine hirsimökkeineen on yllättävät samanlaista täällä kuin esim. Pietarin ja Moskovan välillä. Välimatkaa kuitenkin on jo tuon 7000km!

Seuraavan kerran tuonkin sitten jo toivottavasti terveiset Ulan Batorista, Mongolian pääkaupungista.

”Edessäsi maailma, käsissäsi unelma. Kohti ääretöntä!”

Pikkuinen prätkähiiri Minna

13 kesä 2014

Tulun – lentäviä kameroita ja pohojalaasmotoristeja

Author: vlada | Filed under: Yleinen

12.6.

Paljon on taas ehtinyt sattua ja tapahtua viimeisten n. 1500km:n aikana. Vaan tänäänpä se oikein huipentuma sattui, kun vajaan satasen vauhdissa yht´äkkiä go pro kameran varsi katkesi (vielä ihan hyvällä tieosuudella!) ja laite lensi taivaan tuuliin! Äkkiä tien sivuun ja osien metsästykseen. Noin puolen tunnin hakemisen jälkeen kameran kaikki osat olivat tallella JA EHJIÄ! Aivan käsittämätöntä, koska perässäni ajoi tapahtumahetkellä rekka ja olin aivan varma, että löytäisin vain murusia. Ja mikä ihan oikeasti on uskomattominta, on se, että LAITE TOIMII! Joka ikinen osa siis oli joko tiellä tai tien sivussa ERIKSEEN, muistikortti mukaanlukien. Jos minen ole sukua Hannu Hanhelle, niin ei kukaan!

Osat tallella ja kamera toimii

Osat tallella ja kamera toimii

Joka tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että ajokuvaukseen tulee väistämättä pieni tauko. Täytyy katsoa, missä välissä ehtisi tuunata kiinnityssysteemejä niin, että pääsisi taas kuvaamaan.

Kaikkea muutakin mukavaa tai vähemmän hilpeätä on matkalle mahtunut. Epäonnekseni ajoin tiistaina peräti kahden suurkaupungin läpi ja täytyy sanoa, että jälkimmäisellä kerralla Kemerovossa, ei itku ollut kaukana. Mutta kyllähän se liikenne aina lopulta antaa periksi ja pääsin sitten siitäkin kaupungista ulos!

Kolmas yö peräkkäin gastinitsassa ja tuntuu, että mitä lähemmäs pääsee Baikalia, sitä korkeammaksi hinnat nousevat. Tänään sain tuntumaa siihen, että kyllä hintojakin voidaan tiputtaa, kun vaan näyttää tarpeeksi surkeaa naamaa. Lähtö oli 2400 ruplaa ja lopullinen hinta 1150! En ole koskaan osannut tinkiä mutta näköjään siihen riittää ryvettyneen motoristin outlook ja surumielinen katse, heh.

Jättimukava yllätys oli, kun Novosibirskin ja Kemerovon välissä alkoi pukkaamaan tekstiviestiä, että sieltä on kaksi suomalaista tulossa vastaan! Niinpä sitten Tomskin risteyksessä koettiin hilpeä suomalaistapaaminen! Kyseessä kun olivat juuri ne kaksi, etukäteen mielestäni täysin umpikahjoa pohojalaasta, jotka olivat lähteneet ajamaan viidessä viikossa Vladivostokiin ja takaisin. Olimme siis kevättalvella olleet puhelinyhteydessä ja vaihtaneet hieman ajatuksia tulevasta. Lisäksi sain pari päivää sitten viestiä Länsisalmen Ollilta, että kaverukset ovat hurjan Mongoliaosuuden jälkeen päässeet Ulan Batoriin ja lepäilevät siellä muutaman päivän ennen paluumatkaa. Sovimme mahdollisen tapaamisen Ulan Uden tienoille.

Iloinen suomalaiskohtaaminen Siperiassa

Iloinen suomalaiskohtaaminen Siperiassa

Paikalliset bikerit ovat jälleen tehneet tuttavuutta ja olleet hurjan avuliaita. Eilen Kanskissa paikallinen ärräpyöräkuski poimi minut kaupungin keskustasta ihmettelemästä ja opasti sopivaan majataloon. Tätä ennen jossain Krasnojarskin itäpuolella Honda Blackbirdiä kuljettanut Dmitri halusi tarjota sapuskat. Sen verran ymmärsin hänen jutuistaan, että on kahdesti tehnyt pidemmän tourin Euroopassa. Toisella kerralla ajaen huimat 18tkm 30:ssä päivässä!

Huomenna siis edessä BAIKAL! Mikäli kaikki menee yhtä hyvin kuin tähänkin asti, sunnuntaina pitäisi olla sitten jo Ulan Batorissa, Mongoliassa. Toivotaan, että teiden kunto ei tästä hirvittävästi heikkene. Tänään oli nimittäin paikoitellen sen luokan tärinää, että hirvitti Ransun puolesta. Minä kyllä kestän – ainakin vielä – mitä nyt vähän polvissa tuntuu… Heidenaun renkaat ovat tähän mennessä muuten osoittautuneet todella hyvän maineensa veroisiksi. Kiitoksia vaan hurjan paljon kaikille asiaan vaikuttaneille!

Siperialaiskylän jylhät maisemat

Siperialaiskylän jylhät maisemat

Kun kerran aloitin ne loppusiteeraukset, niin tätä tämänkertaista pitää hieman avata. Jos tiedätte Roberto Benignin Oscareitakin kahmineen elokuvan ”Ihana elämä”, niin siinähän RB hokee tulevalle vaimolleen ”La principessa”! Ks. elokuvaan liittyen sain kerran hollantilaiselta tuttavaltani nimityksen ”La motoprincipessa”. No, nyt taitaa jo olla liikaa ikää prinsessaksi mutta silti Maija Vilkkumaata siteeraten, koska välillä on ollut hieman hankalaa matkan aikana:
”Ei saa surettaa, leikittäiskö prinsessaa!”

Siperian Prätkähiiri La Motoprincipessa Minna

9 kesä 2014

NOVOSIBIRSK – SIPERIA KUTSUU!

Author: vlada | Filed under: Yleinen

Hehee – täällä sitä nyt ollaan, SIPERIASSA NIMITTÄIN! Edellisen kirjoitukseni jälkeen lämpömittarin lukema on laskenut laskemistaan ja pyörii nyt siinä kymmenen asteen nurkilla. Pakko sanoa, että ihan tällaiseen en ollut varautunut vaatteita pakatessani. Mutta nou hätä, kerrospukeutuminen auttaa 🙂

Burabayn kansallispuisto - keidas keskellä aroa

Burabayn kansallispuisto – keidas keskellä aroa

Astanan reissu jäi sitten väliin, kun isäntäperheen suunnittelema opastettu bussiretki oli peruuntunut  vähäisen osanottajamäärän takia. Näin ainakin ymmärsin. Vaan enpä alunperinkään ollut suunnitellut visiittiä tuohon yhteen maailman kalleimmaksi ja kimaltavimmaksi sanottuun paikkaan! Aivan upea oli sen sijaan perjantainen retki Shushinskin ympärillä olevaan Burabayn kansallispuistoon. Tuntuu lähes absurdilta, että yhtäkkiä keskelle tasaista maastoa on putkahtanut tällainen järvien ja vuorten rykelmä. Ei ihme, että paikalliset hakeutuvat sinne sankoin joukoin!

Minullapas on nyt kikkarat ja senttejä hiuksista lähti aikas monta! Kävin nimittäin Shushinskissa kampaajalla ja hintaa permanentille ja leikkaukselle tuli yhteensä 23€!!! Käsittämätön hintaero Suomeen nähden. Ajatus kampaajareissusta syntyi, kun kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, olin vaihtanut hieman liikaa rahaa ja edellisestä kampaajakäynnistä oli ehtinyt vierähtää aikaa jokunen vuosi…

Puhuin muuten ihan omiani, että Shushinsk olisi Itä-Kazakstanissa! Jos katsotte karttaa huomaatte sen olevan hyvin pohjoisessa ja itäisimmälle rajalle on vielä matkaa.

Seuraavaksi suuntasin takaisin äiti-Venäjän puolelle, Omskiin. Matkalle mahtui kaikenlaista pientä jännityksen poikasta, esim., kun poliisit pysäyttivät kahteen kertaan – ensimmäisellä taas vain perinteistä paperiselvittelyä mutta jälkimmäisellä olin tietämättäni ajanut 50:n alueella 80:aa! Poliisi kävi läpi papereita ja tuumaili kovasti, että ”problem, problem”. Pokkana vaan meitsillä smaili päällä koko ajan ja hirveät pahoittelut, etten ollut huomannut rajoitusta ja niinpä setä lopulta toivotti hyvää matkaa – ilman sakkoja! Hyvä niin, sillä totuus on, että suin surminkaan en aja rajoitusten vastaisesti vaikka suurin osa täällä päin niin tuntuu tekevän. Yritän tarkoituksellisesti sulkea pois kaiken ylimääräisen kontaktin viranomaisten kanssa. Rajanylitys meni muuten tällä kertaa täysin ilman ongelmia ja pyörä pysyi pystyssä 🙂

Omskiin saavuin myöhään illalla ja isäntäperheeni tuli noukkimaan minut kadunvarresta ”läheltä” heidän asuntoaan (todellisuudessa matkaa oli vielä 10km!), koska navini karttaohjelma ei nyt suostu tunnistamaan oikein mitään katuja. Varsin harmillista ja hieman hankaloittaa matkantekoa. Heitä odotellessani minua pysähtyi viihdyttämään paikallinen Kawasaki ZZR 600- kuski. Ihan kaikkea en kaverin jutuista ymmärtänyt mutta sen ainakin, että Suomi on hyvä lätkässä mutta VENÄJÄ ON PARAS! Jepjep.

“Kyllä Suomi on hyvä lätkässä mutta VENÄJÄ ON PARAS!”

“Kyllä Suomi on hyvä lätkässä mutta VENÄJÄ ON PARAS!”

Omsk on kohtalaisen kokoinen miljoonakaupunki ja niinpä isäntäni aamulla saattoivat minut aina Novosibirskiin menevälle ulosmenotielle. Ihmiset ovat kyllä olleet aivan mielettömän ystävällisiä ja avuliaita koko matkan ajan. Ei voi kuin kumartaa syvään ja esittää nöyrimmät kiitoksensa!

Tästä siirtymästä mainittakoon, että jos ei tähän mennessä montaa moottoripyörää ole vastaan tullut, niin nyt tuo määrä ainakin tuplaantui. Laskin peräti seitsemän matkapyörää 700km:n matkalla. Se on ihan oikeasti aikas paljon, kun esim. koko Kazakstanissa oloaikanani vastaan tuli kolme pyörää.

Novosibirskissa olisin taas ollut ihan hukassa, jos en olisi bongannut paikallista Yamaha YZF R6-kuskia, joka seisoi risteyksessä. Äkkiä neuvoja pyytämään ja kaveri meinasi, että ”aja perässä”. Näin siis löysin tämänhetkisen emäntäni Galinan ja saimme siirrettyä tavarat sisälle asuntoon ja pyörän vartioidulle parkkipaikalle.

Galina on entinen englanninopettaja, joten tällä kertaa kieliongelmia ei ole ollut. Teimme varsin onnistuneen retken paikalliseen lähellä sijaitsevaan ”aurinkomuseoon”, josta löytyy mm. ylläpitäjänsä Valerin (Galinan ystävä) puukaiverruksia erilaisista aurinkoaiheista ympäri maailmaa, sekä muuta aurinkoaiheista materiaalia. Lisäksi hän tarjosi lyhyen ”konsertin” varsin erikoisilla soittimilla. Vai oletteko joskus kuulleet soitettavan esim. bila-nimistä soitinta? Se koostuu erikokoisista metallilevyistä, joita sitten soitetaan yhdessä ja erikseen. Sanoisin, että soittimen synnyttämä äänimaailma oli erittäin mieleenpainuva ja upposi ”luihin ja ytimiin”! Retken päätteeksi kävin, kuten niin monena aikaisempanakin päivänä, sytyttämässä tuohukset paikallisessa kirkossa matkailjoiden suojelijan Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän sekä ylienkeli Mikaelin ikonien eteen.

Aurinkomuseon Valeri, vasemmalla puolella “bila-soitin”

Aurinkomuseon Valeri, vasemmalla puolella “bila-soitin”

Huomenna sitten syvemmälle Siperian uumeniin eli kohti Krasnojarskia. Ulan Batorista, Mongoliasta sain muuten juuri viestiä, että ovat varanneet minulle petipaikan paikallisesta motoristien suosimasta majatalosta. Tuntuu hurjalta ajatella, että vielä tällä viikolla olisin Mongoliassa. Aargh! Kunpa vaan tuo navi löytäisi jälleen yhdessä miljoonakaupungissa perille!

Tässä vielä loppuun muutama fakta:
−    takana 6000km, edessä n.20.000
−    vasemmassa kädessä yksi toooodella iso rakko, oikeassa pari pientä
−    lämpötilat matkan aikana vaihdelleet välillä +7 – 40
−    92-oktaanisen bensan hinta Venäjällä n. 63senttiä / l ja Kazakstanissa 43senttiä / l
−    kolme rajanylitystä
−    kolme paikaltaan kaatumista
−    yksi läheltäpititilanne, kun moposetä teki u-käännöksen eteen hieman ennen Diveevoa
−    14 matkapäivää, joista 11 ajo- ja kolme välipäivää
−    päivämatkat välillä 192 – 701km
−    YKSI sadepäivä
−    kaksi ison joen ylitystä: Volga ja Ob
−    vastaantulleita matkamoottoripyöriä 14kpl
−    kaksi miljoonakaupungin läpiajoa (eikä enempää tarvitsisi tulla… vaan minkäs teet)

Kun vaan Ransu kestäisi, niin sitten minäkin…
Prätkähiiri-Minna

Pohjoisen Kazakstanin läpiajaminen on osoittautunut vähintäänkin mielenkiintoiseksi ja ajatuksia herättäväksi. Uralskista lähdettyäni poliisit vetivät heti siivun ja tutkivat hyvin tarkkaan kaikki paperit. Onnekseni olin ottanut rajalta liikennevakuutuksen, koska sitä kysyivät myös. Pyörittelivät päätään mutta toivottivat hyvää matkaa, kun kerroin mistä on kyse!

 Tie, Ransu ja aro.


Tie, Ransu ja aro.

Siitäpä se sitten alkoi nyt kaikkiaan n. 2000km kestänyt aron läpi ajaminen. Pakko myöntää, että hetkittäin on tullut karmeita ajatuksia siitä, mitä jos pyörä ottaa ja hajoaa keskelle ”ei mitään”. Saattoi nimittäin olla, että tunnin aikana vastaan ei tullut ensimmäistäkään autoa! Helle paahtoi 40:ssä asteessa eikä pienintäkään varjopaikkaa ollut missään. Parit sydämentykytykset aiheutti varakanisterin tyhjentämisen jälkeen tullut pieni pätkiminen, joka onneksi meni ohi, kun seuraavalla huoltsikalla otin tankin täyteen. Kohtuuvaikeata muuten tuo kanisterin tyhjentäminen, kun minä tumpelo jätin tyhjennysletkun kotiin! Hirveässä tuulessa osa bensoista roiskui minne sattuu. Kai muuten jo mainitsin, että bensa maksaa täällä huikeat 43senttiä / litra!!!Vaihdoin aivan liikaa rahaa Uralskissa, kun en tajunnut, miten halpaa täällä kaikki on!

Teiden kunnosta vedän sanojani takaisin. Toki täältä löytyy todella huonokuntoista pätkää mutta myös uutta hienoa asfalttia sekä peruskuntoista ajettavaa. Tällaisella yhtälöllä nuo ajoittaiset pomppulinnapätkät tuntuvat vain piristäviltä 🙂

Murmelit ovat hassuja otuksia. Tulevat tien reunaan uteliaina ihmettelemään mutta auta armias, kun yritää ottaa kuvaa, niin kipinkapin piiloon omaan murmelinkoloon! En siis todella saanut yhtään kuvaa näistä varsin kuvauksellisista eläimistä. Eläinkanta täällä on matkani aikana muuten ollut varsin lintuvoittoista korppeineen ja haukkoineen. Toki suuret lammas-, vuohi-, lehmä- ja hevoslaumat ovat tuttu näky lähes kaikkialla.

 “Anteeksi rouva, koskahan menee seuraava bussi Kostanayhyn?”


“Anteeksi rouva, koskahan menee seuraava bussi Kostanayhyn?”

Matkalla Uralskista itään, keskellä aroa, oli pakko useampaan kertaan hieraista silmiä, kun tajusin mitä edessäni näin: vastaan tuli täyteen pakatun polkupyörän kanssa mies, joka lyhyen juttutuokion jälkeen osoittautui belgialaiseksi Derikiksi, joka on polkemassa KIINASTA BELGIAAN. Kyseiselle päivälle kaverilla oli varattuna ajomatkaksi 340km. Niin että jos minä olen muka hullu, niin enpähän ole ainoa!

Hullut maailmanmatkaajat

Hullut maailmanmatkaajat

Uralskin jälkeen seuraava majapaikkani oli siis Suomessa asuvan Kazakstanista kotoisin olevan Kiran isotädin luona Khromtaun kaupungissa n. 100 km Aktobesta itään. Babushka Polja ja miehensä Volodja olivat juuri niin sydämellisiä, kuin mitä Kira oli kertonut. Vierailuni aikana kävimme mm. basaarissa ”tipuostoksilla” eli mukaan lähti 10 munivaa ja 10 lihatipua. Kanat siis kasvatetaan täällä itse, kenellä siihen on mahdollisuus. Samalla reissulla kiersimme Poljan ”ottopojan” Nurikin autolla hieman kaupunkia. Huomioni kiinnittyi siihen, miten ortodoksinen kirkko ja moskeija olivat keskellä kaupunkia lähes vierekkäin, vastakkaisilla puolilla liikenneympyrää. Sulassa sovussa siis. Mainittakoon vielä Poljan upea kasvimaa. Ei rikkaruohon rikkaruohoa missään. Siinä on mulle esimerkkiä ensi kesäksi!

Babushka Polja (vas.) tipuostoksilla Khromtaun basaareilla

Babushka Polja (vas.) tipuostoksilla Khromtaun basaareilla

Diveevon luostarin Kristuksen kirkastumisen katedraali - huomaa ihmisjono Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännöksille.

Diveevon luostarin Kristuksen kirkastumisen katedraali – huomaa ihmisjono Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännöksille.

Khromtaussa vietetyn ansaitun lepopäivän jälkeen matka jatkui kohti Kostanayta. Etukäteen olin epäillyt juuri tämän tieosuuden kuntoa, liekö tie lainkaan. Edelläni kulkevalta Länsisalmen Ollilta olin kuitenkin jo kuullut, että tie on ihan ajettava. Muttamutta… Toisen kerran sydämentykytyksiä aiheutti, kun tietyömaan kohdalla varsin pitkällä matkalla ollut irtosepeli laittoi Ransuparan todella koetukselle. Pyörä vatkasi aivan hurjana mutta selvisin kuin ihmeen kaupalla! Pakko oli tietyömaan jälkeen pysähtyä tasoittamaan hengitystä, kun kädet vapisivat aivan tolkuttomasti. Tietyömaan sedätkin tulivat ihmettelemään ja jo itselleni tutuksi tulleeseen tapaan haastattelemaan matkasuunnitelmistani. Tämän jälkeen matka jatkui varsinaisen, yli 100km kestäneen pomppulinnan merkeissä.

 “ Kazakstanilaiset skootteritytöt repesivät liitoksistaan kuultuaan, mistä olen”


“ Kazakstanilaiset skootteritytöt repesivät liitoksistaan kuultuaan, mistä olen”

Antonovkan kohdalla paikalliset skootteritytöt tulivat myös kyselemään ja kiljumisen määrä oli kohtalainen, kun kuulivat mistä olen. Valokuvaussession jälkeen vielä päivän viimeinen rypistys ennen Kostanayta, missä odottikin todellinen onnenpotku!

Seisoin siis tämän kohtuusuuren kaupungin keskusta-alueen tuntumassa liikennevaloissa, kun viereen ajoi pakettiauto, josta kuljettaja aivan innoissaan huusi, että meillä on ”biker-point”, tule perässä. Pidimme pienen neuvottelutauon läheisen kaupan pihalla ja tajusin, että nämä olivat juuri niitä bikereita, joista Shushinskissa oleva isäntäperheeni  oli kertonut! Aivan käsittämätön tuuri, että juuri kun olen etsimässä majapaikkaa itselleni ja Ransulle, tämän kokoisessa kaupungissa paikalle sattuu yksi Kazakstanin harvoista bikereista! Ihan oikeasti etenkin täällä pohjoisessa pyörät ovat TODELLA harvinainen näky. Ajoin yli 200km näkemättä ensimmäistäkään moottoripyörää. Ei ihme, että kiinnostuksen ja kuvaamisen määrä on ollut melkoinen tällä osuudella.

 Steppe Ridersin vieraanvaraisuutta: peilinkorjaus menossa


Steppe Ridersin vieraanvaraisuutta: peilinkorjaus menossa

Steppe Ridersin kerhotila oli varsin perinteinen mutta täytyy sanoa, että kaikki muu oli mieletöntä plussaa. Kerholaiset,joista erityisesti mainitakseni minut kaupungilta löytänyt 2m 10cm pitkä Ivan ja ainoa jonkin verran englantia osannut Andreij, mm. korjasivat hajonneen peilini (mulla on siis jälleen myös oikean puoleinen peili JIIHAA!) ja laittoivat minulle iltapalaksi salaattia! Yöksi pyöräni työnnettiin sisälle kerhotilaan. Nyt on sitten Touringin tarra koristamassa kerhotilaa ja lupasin kotiin päästyäni lähettää heille reissupaitani muistoksi. Koplalle pitäisi saada myös lisää tarroja, niin voisin niitä sitten vaikka jälkeenpäin perästä lähetellä. Summa summarum: koko vierailuni ajan minulle oli tunne, että he pitivät minua täysin tasavertaisena kuljettana eikä kukaan maininnut sanallakaan siitä, että olen nainen.

Kostanayn ja Shushinskin välinen 700km matka oli ehkä liiankin helppoa ajettavaa (noudatin kerholaisten antamaa reittiohjeistusta), koska matkalla iski aivan karmea koti-ikävä. Ennen lähtöä Olli latasi puhelimeeni musiikkia, mutta enhän minä tumpelo niitä sieltä löydä, että voisin laittaa napit korviin ja kuunnella musiikkia, enkä niinkään pyöritellä kaikenlaisia epämääräisiä ajatuksia mielessäni! Voi kyynel. Ihan kirjaimellisesti siis.

Nyt yritän kuitenkin keskittyä viimeisiin Kazakstanin päiviini. Isäntäperheeni Jevgeni ja Tatjana haluavat viedä minut huomenna tutustumaan pääkaupunki Astanaan, joka siis sijaitsee n. 250km täältä etelään. Niinpä siirrän Venäjän puolelle paluutani vuorokaudella, koska sen verran reippaasti on matka edennyt, että välipäiviä on varastossa vielä runsaasti.

”Jokaisella on oikeus sukeltaa sielunsa syövereihin – tämä matka antakoon minulle siihen mahdollisuuden”

Prätkähiiri Minna

9 kesä 2014

URALSK, KAZAKSTAN

Author: vlada | Filed under: Yleinen

1.6.2014

Ristiriitaisissa tunnelmissa mennään. Kun tien päällä on tai taukoa pitämässä ja uusiin paikkoihin tutustumassa, on kaikki ok vaikka olisi kuinka kuoppaista tietä. Mutta kun. Olen nyt kaatanut Ransun kolme kertaa paikaltaan syystä että JALAT EI YLTÄ MAAHAN! Vasemman jalan varpaan kärki kun ei mitenkään riitä siinä vaiheessa, kun on pakko pysähtyä paikkaan, mistä et tasaista kohtaa löydä. Alkaa oikeasti ressaamaan rankanpuoleisesti, kun kaikkiin epätasaisiin  paikkoihin pysähtymistä pitää epätoivoisesti vahtia. Eikä se siis aina auta, kun joskus on pakko pysähtyä hyvinkin nopeasti. Pahin sattui tänään mutta siitä lisää alla. Joka tapauksessa nyt voin jo sanoa, että ON TÄÄ SAIRAAN HULLUA TOUHUA! Mitäs läksin…

Koska edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut tovi (nettiin ei Venäjän puolella ollut asiaa Novgorodin jälkeen!), listaan alle satunnaisessa järjestyksessä top 6 so far :

1. Tuttavuus virkavallan kanssa (sotilaat + poliisi): kolme ja puoli tuntia kuulusteluita yms., kun satuin navin ansiosta ja omaa tyhmyyttäni eksymään väärään paikkaan. Seurauksena sakot 43€. Mutta kaikki olivat koko ajan hirmu asiallisia ja jopa ystävällisiä. Ei pelottanut mutta en uskalla kertoa asiasta tämän enempää… Paitsi että ikuiset kiitokset Mihail Andreevitsille, että olet olemassa ja osaat englantia!
2. Vierailut neljässä eri luostarissa ja tuttavuus igumenioiden (naisluostarin johtaja) kanssa: Tverin Pyhän Katarinan, Orshan Kristuksen taivaaseenastumisen, Diveevon pyhän Kolminaisuuden ja Sergiev Pasadin Sergei Radonezilaisen lavran vierailuista kohokohdaksi muodostui Sergein pyhäinjäännösten kunnioittaminen – arkku oli siis aamukuudelta auki pyhiinvaeltajia varten! Igumenioille äiti Julianalle ja Eupraksialle sydämestä kiitokset kaikesta.
3. Kaatumiset: Novgorodissa, Tverissä ja nyt viimeksi Kazakstanin tullissa kaadoin pyörä epätasaisen alustan vuoksi, kun jalat eivät yltäneet maahan. Viime mainitun seurauksena oikea peili meni poikki ja pleksi meni kappaleiksi. Pleksin sain teipattua kuntoon mutta huomenna on edessä liiman metsästys, josko tuon peilin saisi paikoilleen. Uutta systeemiä en täällä missään nimessä mistään saa!
4. Paikallis tv:n haastattelu: Novgorodissa isäntäperhe yllätti aamulla ilmoittamalla, että nyt mennään paikallisen tv:n haastatteluun. Hehee. Ei onnistunut venäjäksi mutta kelpasi niille englantikin. Samalla tuli tutustuttua Novgorodin vanhaan linnoitukseen. Suosittelen, kun on niin lähellä Suomeakin!
5. Sorsaperhe M10-tiellä: en tiedä voisiko tällaista tapahtua Suomessa, mutta olin juuri lähdössä ohittamaan rekkaa, kun vasemmalta puolelta tallusteli tielle äitisorsa seitsemän lapsen kanssa. Mitä tekee rekkakuski: no jarruttaa ja väistää oikealle! Sorsaperhe kääntyy takaisin ja toisestakin suunnasta tulee rekka, joka myös jarruttaa! Että näin Venäjällä. Ja äiti lapsineen siis pääsi turvaan. =)
6. Kazakstanin reikätiet: nyt on kuulkaas Ukraina saanut kilpailijan teiden kunnossa! Jos Ransu tämän reissun kestää, niin se on ansainnut maailmanmatkaajien ritarikunnan platinaristin! Ja vasta alkua vähän tultu…

Venäjästä vielä muutama sana. Vastakohtien maa, jossa talot voivat olla joko hurjasti kallellaan tai uusia hienoja palatseja. Sama pätee vaikkapa autoihin ja teiden kuntoon. Tiet voivat olla hurjia pomppulinnoja tai sitten uutta hienoa asfalttia. Ja huoltoasemien vessat! Joko pihalla killillään oleva puupömpeli, jossa reikä lattiassa tai uutuuttaan kiiltelevä posliini.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että 2500km Venäjää takana ja suurin osa ihmisistä tuntuu pärjäävän ainakin jotenkin.
Ihmiset ovat pääsääntöisesti kohteliaita ja avuliaita. Bensanhinta on kohdillaan näin matkailijan näkökulmasta – keskihinta pyörii siinä 70sentin paikkeilla / litra. Myös majoitusta löytää halutessaan hyvinkin edullisesti. Edellisen yön vietin Penzassa tienvarsi gastinitsassa hintaan 12€ + pyörän vartiointi 1,5€. Ei paha.
Nyt sitten olenkin pakon sanelemana – saavuin Uralskiin vasta klo 22 paikallista aikaa, eikä näin ollen ollut varaa ruveta etsimään majapaikkaa, vaan oli otettava ensimmäinen, josta huone löytyi – neljän tähden hotellissa… Mutta täällä toimii netti ja pääsinpäs vihdoin tätä blogia päivittämään!

Mutta siis: älkäätten ihmetelkö, kun tämä päivittäminen saattaa välillä kestää.

Prätkähiiri Minna, joka haluaisi pitemmät jalat!

27 touko 2014

I´ve got some riding to do!

Author: vlada | Filed under: Yleinen
27.5.2014

Lähtöaamuna

Lähtöpäivänä. Kuva: Petteri Lalu.

Kyllä oli eilen itku herkässä lähdön hetkellä. Suuri joukko saattajia oli tullut ikuistamaan lähtöäni Rixun ABC:lle. Kiitos hurjasit kaikille kannustuksesta!
Matka Virolahdelle meni muuten mukavasti mutta vikat kilometrit tuli vettä ja rakeita niin kovaa, että kastuin huolella. Uudessa ajotakissani kun on nimittäin irrotettava sadekalvo, jota en helteen takia ollut laittanut päälle!
Mukaani Virolahdelta sain vietäväksi emännältäni Kiralta postia Kazakstaniin, Khromtauhun tulevaan majapaikkaani, joka siis on Kiran isotädin luona. Kiralle ja Martinille sekä pojille Dimalle ja Niklakselle suuret kiitokset majapaikasta!
Yö menikin sitten kohtuu levottomasti, kun tajusin, että olin unohtanut laittaa työnantajalle kahden kuukauden matkalaskun! No, asia saatiin onneksi järjestymään tiistain aikana ja sain huokaista helpotuksesta.
Tiistai aamuna rajanylitys meni täysin moitteettomasti ja olin reilussa puolessa tunnissa Venäjän puolella. Vaan sen verran menin sekaisin homman helppoudesta, että UNOHDIN RAHANVAIHDON! Niinpä kun olin tankannut 13km päässä rajasta, käännyin takaisin! Vaan eipä minulla kiire ollut, joten nou hätä.
Matka Novgorodiin sujui melko lailla ongelmitta. Tuli huomattua, että vaikka en ollut liikkeellä pahimpaan ruuhka-aikaan, Pietarin kokoisen kaupungin ohittamisessa on oma hommansa. Tuli vedettyä jonkin sortin enskareittiä, kun vedin pientareella möykkysoralla autojonojen ohi. Miksikö? No kun oli aivan järkyttävän kylmä! Sormet on vieläkin aika kohmeessa tai sitten ne on vaan turvoksissa lämpötilavaihtelusta. Mittari siis näytti alle kymmentä lähes koko matkan! Hieman harmittaa, kun yritin tuosta ohitussessiosta ottaa videonpätkää mutta Novgorodissa huomasin, että mitään ei ollut tallentunut.
Venäläinen ajotyyli on enemmän kuin tuttua muualta maailmalta: ajetaan kuin viimeistä päivää ja ohitukset ovat varsin mieleenpainuvia. Mihin näillä ihmisillä on kiire??? Mutta kyllä siinä pärjää, kun muistaa tuijottaa tarvittaessa myös taustapeileihin :).
Novgorodissa isäntäperheeni tuli minua vastaan rautatieasemalle, jonka jälkeen veimme pyöräni yöksi säilytykseen talliin. Siirto-operaatiossa onnistuin tietenkin kellauttamaan Ransun kumolleen mutta onneksi ilman mitään vahinkoja! Se kun on nuo lähinnä naurettavan mittaiset jalat, jotka  eivät ainakaan auta asiaa   Siitä auton kyytiin ja johonkin toiselle puolelle kaupunkia heidän luokseen. Hieman hirvittää olla näin kaukana pyörästä…Venäläiseen tyyliin kaikki paikalla olleet kerääntyivät pienen keittiön ruokapöydän ääreen iltapalalle. Pahoittelin kovasti, etten ollut muistanut tälle aika viime hetkellä löytyneelle isäntäperheelle  kertoa olevani kasvissyöjä. Ruokaa kuitenkin riitti niin, että maha pömpöttää vieläkin.

Ja nyt voin kyllä sanoa, että venäjän kielen taitoni on lähinnä säälittävä! Pärjään kyllä kauppa- yms. tilanteissa mutta auta armias, kun pitäisi oikeasti keskustella. Ehkäpä se tästä reissun edetessä – tai sitten vaan hymyillään leveästi jatkossakin! Kiitos joka tapauksessa myös Dimalle ja hänen perheelleen majapaikasta! Hieman olivat hämmentyneitä, kun kuulivat millaisella matkalla olen… Ai niin – heidän 14-v tyttärensä Nastja on hurjan menestynyt rytminen kilpavoimistelija. Onneksi voimistelutallenteiden katsomiseen ei tarvita yhteistä kieltä!

Huomenna sitten kohti Tveriä ja Pyhän Katarinan luostaria, jossa siis igumeniana toimii Heinolasta kotoisin oleva äiti Juliana. Kuulumisia tulee taas, kunhan nettiyhteys löytyy!

Prätkähiiri Minna

26 touko 2014

KOHTI ÄÄRETÖNTÄ!

Author: vlada | Filed under: Yleinen

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Viimeiset päivät koti-Suomessa ennen lähtöä ovat edessä ja nyt kyllä alkaa tosissaan olla jännät paikat. Jo viikko sitten tuntui, että mieli on aika herkässä ja itkua meinasi pukata vähän väliä. Eniten jännittää ehkä se, etten koskaan ole ollut poissa kotoa ja läheisistäni näin pitkään. No, reissun päällä sen sitten näkee, millaisia vaikutuksia tuolla on.

Viime hetken järjestelyihin tuli aikamoinen mutka, kun uudenuutukainen Garminin Zumo 660LM navigaattori tilttasi päivityksiä tehtäessä. Ilmoitti vain, että ”system software missing”. Aikamoinen paniikki, kun tarkoitus oli siis viimeisen parin viikon aikana opetella navin käyttö kohtuu sujuvaksi. Koskaanhan en siis moista aparaattia ole aiemmin käyttänyt!

Laite toimitettiin välittömästi huoltoon Kööpenhaminaan (Suomessa ei valitettavasti enää ole omaa huoltoa) ja nyt monien mutkien ja hämmentävien asianhaarojen jälkeen laitteen pitäisi olla tänään Riihimäellä. No, jäähän minulle sitten huikeat kolme päivää harjoitteluun, hahaa!

Niin se Tyynenmeren ylitys! Mieleni teki raapustaa siitä heti verekseltään, kun asia varmistui mutta maltoin mieleni tähän viimeiseen blogikirjoitukseen ennen lähtöä. Mutta siis: Mannerten välisten mp-matkailijoiden, Horizons unlimitedin sivustolta eräs kirkkokuorolaiseni bongasi nimen, jonka perusteella sitten löysi yhteystiedotkin. Vladivostokista ja Soulista löytyy nimittäin parivaljakko Yuri Melnikov ja Wendy Choi, jotka ovat aiemminkin hoitaneet tämänkaltaisia kuljetuksia. Niinpä Yuri otti asiakseen hankkia minulle ja Ransulle paikat DBS:n lautalta Vladivostokista DongHaeen Etelä-Koreaan. Wendy taas puolestaan hoitaa pyörän kuljetuksen Soulista Vancouveriin. Hintaa näille kahdelle kuljetukselle mukaan lukien omat lippuni tulee kaikkinensa noin 4300€, joten mistään halvasta lystistä ei ole kyse. Mutta onhan se toki hirmuisen paljon vähemmän kuin se ensimmäinen tarjous pelkästä lennosta Japanista Anchorageen, jos muistatte…

Kaikki tämä edellinen tarkoittaa sitä, että Japanin sijasta menenkin Koreaan ja Alaskan Anchoragen sijasta Vancouveriin, Kanadaan. Harmikseni jouduin siis perumaan vierailun Nagoyan ortodoksiseen seurakuntaan Japanissa mutta toisaalta nyt pääsen tutustumaan ortodoksisiin kirkkoihin Busanissa ja Soulissa Koreassa. Lisäksi on varmistunut vierailuni Suomen suurlähetystössä Soulissa. Korealaiset kuulemma arvostavat Suomea ja suomalaisia hurjan paljon ja ovat todella ystävällistä kansaa. Tähän mennessä tulleiden yhteydenpitokokemusten perusteella odotan todella mielenkiinnolla vajaata viikkoa, jonka olen Korean visiitille varannut!

Yksi erityispiirre pitää mainita Koreasta ja moottoripyöristä. Turvallisuussyistä moottoripyörällä ajo on nimittäin kielletty moottoriteillä ja nopeusrajoitus on 80km/h!!! No, pikkuteitä olisin varmaan muutenkin tuossa maantieteellisesti pikkuisessa maassa ajellut. Incheonin lentokentälle ei muuten juuri tästä syystä ajaa mp:llä. Ainoa tie, joka tälle lentokenttäsaarelle vie, on nimittäin moottoritie! Tuo ei kuitenkaan hankaloita omaa reissuani, koska pyörä pakataan Soulin alueella ennen lentokentälle kuljetusta. Soulhan muuten on kohtuukokoinen kaupunki. Alueella asuu n. 23 miljoonaa ihmistä eli puolet koko Korean väestöstä.

Tavarat on pakattu! Tai siis olen kerännyt ne tämän viikon aikana ruokailuhuoneeseen. Äkkiseltään näyttää paljolta ja mielenkiinnolla odotan, joudunko pahemmankin karsimisoperaation eteen. Perussetin lisäksi mukaan lähtee normaalia enemmän elektroniikkaa, kun mukana on jos jonkin näköistä kameraa ja härpäkettä. Ja vaikka tilaa on rajallisesti, yhdestä en luovu: akupunktiopiikkityynyni, joka tarvittaessa laukaisee akuutisti pahatkin niskakivut. Jos en ole siis vielä muistanut mainita, kaularangassani on enemmänkin välilevyrappeumaa ja löytyypä sieltä yksi pullistumakin… Hurjan isot kiitokset muuten Niemisen Jarmolle, joka tuunasi niskaa lähtökuntoon!

Moto-Jyskyn Tengmannin Jyrin kanssa käytiin parisen viikkoa sitten ajoharjoittelun muodossa vielä läpi mahdollisia tulevia vastoinkäymisiä noin ajamisen kannalta. Tämän ansiosta ikuinen kompastuskiveni, tiukka oikea hitaassa vauhdissa, alkoi sujua siedettävästi. Jyskyn positiiviset kommentit enduroajoharjoittelualueella toivat lisää uskoa siihen, että tulevista haasteita selvitään myös Kazakstanissa ja Mongoliassa!

Kovasti ovat tiedotusvälineet olleet kiinnostuneita matkasta. Tänä aamuna kertoilin Ylenaikaisessa tulevasta ja jokin aika sitten Keski-Uusimaa teki jutun reissusta. Tämä poiki muuten sen, että minuun otti yhteyttä keravalainen motoristi, joka oli kavereidensa kanssa lähdössä aika pitkälle samaa reittiä kohti Ulan Batoria. Viime lauantaina sitten istuttiin yhdessä hetkeksi tuijottamaan karttoja ja vaihtamaan viimeiset kuulumiset reissujärjestelyiden osalta. Miehet starttasivat matkaan jo tämän viikon maanantaina mutta koska heidän suunnitelmissaan on viettää useampi päivä Astanassa ja ajaa myös koko Mongolian pohjoinen reitti, oli ajatuksena, että Ulan Batorissa mahdollisesti tapaisimme. Toisin kuin paikallislehdessämme kerrottiin, he eivät siis ole ajamassa maailman ympäri vaan Mongoliaan ja takaisin.

Sen verran työstä on käynyt tämä matkan järjestäminen, että en enää yhtään ihmettele, miksi tämä ajamalla ajaminen maailman ympäri on aikas harvinaista. Toinen asiahan on lähteä ajan kanssa palloa kiertämään, kuten esim. suomalainen Hemuli on tehnyt. Käykääpä muuten kurkkaamassa www.whereishemuli.eu .Kaveri lähti v. 2012 ajamaan ja on vieläkin sillä tiellä. Oli hieman puhetta, että jos P-Amerikassa satumme samoille kulmille, vaihdetaan vähän kuulumisia.

Nyt täytyy lähteä vielä öljynvaihtoon. Sunnuntaina sitten uudet Heidenaut alle ja viimeiset 24h toivottavasti saa vaan bostailla ja ottaa rennosti. Jos ketä kiinnostaa, niin minua voi tulla saattamaan kohti Vaalimaata tai muuten vaan moikkaamaan ennen lähtöä Riihimäen ABC-asemalle maanantaina 26.5. klo 17. Startti sitten klo 17.30!
Tässä vaiheessa haluan siteerata norjalaista seikkailijaa Aleksander Gammea: ”Tämä ei ole seikkailu vaan olotila”. Näin toivon.

Pikku-Minna Prätkähiiri

23.5.2014

28 huhti 2014

Voi elämä: Tasan kuukausi lähtöön

Author: vlada | Filed under: Yleinen

VOI ELÄMÄ. Tasan kuukausi lähtöön ja niin ne aikataulut paukkui että ei mitään rajaa. Tärkein, eli Tyynen Valtameren ylitys on edelleen auki lukemattomista sähköposteista ja asian eteen tehdyistä työtunneista huolimatta. Viimeksi eilen istuin koneen ääressä puoleen yöhön ja lähettelin viestejä ja kyselyitä ympäriinsä. Taitaa olla jo 300:n viestin raja mennyt rikki!

Mutta paljon on toki tapahtunutkin matkajärjestelyiden osalta. Tärkeimpänä tietenkin se, että viime torstaina kävin hakemassa Ransun kotiin Vantaan Bike Worldistä. Pyörä siis käytiin kokonaan läpi ja kaikki kuluvat osat vaihdettiin ja tarvittavat huollot tehtiin. Valitettavasti pyörää ei saanut enää matalammaksi mutta siitä on toisaalta se hyöty, että nyt pyörän saa edelleen keskituelle. Tai siis saisi, jos olisi riittävästi habaa ja tekniikka kunnossa, hahaa! Tässä on siis selvä reenin paikka! Anyway, superkiitokset Brandtille ja Bike Worldille!

Autoliitto antoi matkalle mukaan plusjäsenyyden, joka helpottaa huomattavasti, mikäli Venäjällä tulee ongelmia pyörän kanssa. Plusetu on siis voimassa koko Venäjällä, aina Vladivostokiin saakka. Uuden reissuun sopivamman ajotakin ja kevyemmän kypärän sain Touring Finlandian kautta Eurobikersista. Venäjän ja Kazakstanin kartat tilasin reise-know-howlta Saksasta vinkkien perusteella. Aikas hyvä hinta-laatusuhde!

Jokunen majapaikkakin on löytynyt lisää: Novgorodista, Venäjältä, Ranskasta läheltä Pariisia ja Köpiksestä. Kaksi viimeistä siis tulevat tarpeeseen, mikäli ajan paluumatkan Tanskan ja Ruotsin kautta. Ai niin: Kazakstanin viisumin kävin ihan itse hakemassa Helsingissä Unioninkadulla sijaitsevasta suurlähetystöstä. Kivuton homma, jos aikataulut sallivat sen, että vienti tapahtuu aamupäivisin ja haku iltapäivisin. Postitse hakemuksia ei oteta vastaan. Olivat muuten superavuliaita ja kirjoittivat varmuuden vuoksi, in case, että jotain sattuisi maassaoloaikana, ekstra-aikaa viisumiin!

Ennätyshakemuksistani toinen tuli bumerangina takaisin. Ennätyksiä ylläpitävä taho ei hyväksy enää tätä nykyä julkisilla teillä tehtyjä nopeusennätyksiä, ei vaikka kuinka olisi ajanut rajoitusten mukaan. Yritin siis saada itselleni ennätyksen olla maailman nopein yksin ajava nainen pallon ympäri. No, ei mahda mitään. Saa nähdä, ehtiikö vastaus toiseen ennätyshakemukseeni tulla ennen lähtöä. Että saisi oikein viralliseksi edes sen, että on ensimmäinen suomalainen nainen.

Mitähän muuta? USA:n matkustusluvan eli ESTA:n hain, silmälasien sangat kävin lyhennyttämässä, että menevät paremmin kypärän alle eivätkä paina ja USA:n ja Kanadan rajavartiolaitoksista on varmistettu, että saan ajaa Suomen kilvillä, koska olen maassa alle 90 vrk. Yle Puheessa kävin Kati Turtolan ja Mia Krausen juttusilla. Ehkä joku kuulikin tuon haastattelun? En tiedä mutta itselläni ainakin oli hauskaa ja aika tuntui menevän kuin siivillä vaikka haastattelu kesti melkein tunnin! Keski-Uusimaa lehtikin kävi eilen tekemässä haastattelun ”oman kirkon kanttorista”. Näin vasta nettisivuilla olleen pienen pätkän jutusta, joten täytynee jostain kaivaa tuo lehti esiin, että näkee koko jutun.

Fiilikset muuten. Maailmanpoliittinen tilanne huolestuttaa entistä enemmän. Todella vakavissaan on joutunut miettimään, onko järkevää lähteä reissuun. No, ei auta kuin odottaa, miten tilanne kehittyy ja tehdä mahdolliset ratkaisut lähempänä lähtöpäivää. Tänään muuten otti yhteyttä keravalainen motoristi, joka on kahden kaverinsa kanssa lähdössä viikko ennen minua lähestulkoon samaa reittiä ajamaan kohti Ulaanbatoria. Oli puhetta, että ainakin siellä voisi treffata ja vaihtaa kuulumisia. Samoin sain yhteyden Hemuliin eli Hemmilän Markoon, suomalaiseen seikkailijamotoristiin, joka käsittääkseni on ajellut ympäri maailmaa vuodesta 2012 ja on tällä hetkellä USA:ssa. Meinasi, että olisi todennäköisesti Alaskassa samaan aikaan minun kanssani, joten siinäkin olisi tarinanvaihtopaikka.

Niska ja selkä on olleet sen verta huonossa hapessa, että sekin on pikkuisen huolestuttanut. Maanantaina pääsen kuitenkin Niemisen Jarmolle akupunktioon ja tarkoitus on laittaa neuloja useampi kerta, josko se auttaisi. Ja pakkohan se on myöntää, että nyt jo vähän jännittää. Siitäkin huolimatta, että järjestelyiden kanssa on tuhraantunut käsittämätön määrä tunteja, joten voisi kuvitella, että eihän sitä edes ehdi miettimään syntyjä syviä. Välillä tuntuu, että voi kun olisi jo tien päällä ja välillä taas, että APUA, MITÄ MÄ HULLU OLEN LÄHDÖSSÄ TEKEMÄÄN!
Palailen ainakin vielä kertaalleen ennen lähtöä,

prätkähiiri Minna

26.4.2014

18 maalis 2014

RTW blogi; osa 2

Author: | Filed under: Yleinen

Voi itku, miten aika menee nopeasti. Enää reilut kaksi kuukautta lähtöön ja tuskanhikeä meinaa pukata, kun ei tuo Tyynenmeren ylitys ala järjestymään. Japanista sain yhdeltä forwarderyhtiöltä tarjouksen, jonka loppusumma oli lähinnä absurdi: 8200€!!! Siis lähes kolme kertaa Transalpin arvo! Hoohhooh, ei tullut kauppoja. Read the rest of this entry »

16 helmi 2014

LÄHTÖLASKENTA ON ALKANUT – AAMUKAMPA NÄYTTÄÄ 99!!!

Author: maailmanymparimoottoripyoralla | Filed under: Yleinen

Niin kuluu aika huomaamatta kuin siivillä – todella enää reilu kolme kuukautta reissun alkuun! Pikkuisen alkaa ressiä pukkaamaan, kun niin moni asia on vielä kesken tai kokonaan hoitamatta. Lentoyhteys Japanista Tyynen Valtameren yli, varustehankinnat, kuten navi ja muut hilavitkuttimet. Voi kyynel! Pitäisi olla assari hoitamassa kaikkia pakollisia juoksevia asioita. Saisi itse vaan keskittyä reitin suunnitteluun ja ilmaisten majapaikkojen metsästämiseen… Read the rest of this entry »